Vihaan ruokaa, en pidä yhtään ajatuksesta syödä "tavallista ruokaa". Kuten esimerkiksi jauhelihakastiketta, makaroonilaatikkoa, mitä näitä perusruokia nyt onkaan?
Mutta himoitsen kaikkea mitä en lapsena saanut tai sain tosi harvoin, tai mistä minut haukuttiin.
Roskaruoka, sipsit,karkit... kaikki mitä multa kiellettiin.
Vihaan ruokaa, en tykkää tehdä sitä, ajatuskin siitä että pitää miettiä "mitä tänään syötäisiin" vituttaa armotta enkä
yleensä keksi mitään. Aina kun avasin suuni vastaus oli pizza... nyt olen lakannut jo ehdottamasta..

Joka kerta kun päätän että nyt saa nämä läskit kyytiä, epäonnistun pahasti alle vuorokaudessa..
Miksi? Vihaan karkkeja, sipsiä, niiden syömisestä tulee fyysisesti ja henkisestikkin paha olo.
Lihomisen pelkoa, inhoa ja yleensä menen suoraan oksentamaan kaiken syömiseni.
Välillä tulee pakko ahmia, nytkin kävin hakemassa suklaata, sipsiä, limua kaupasta, söin kaikki sipsit ja melkein
join koko puolitoista litraa limua, samantien ryntäsin oksentamaan ja heitin loput herkuista roskiin.
Mitä tällä tavoittelen?
Heitän vain turhaan rahaa hukkaan joka kerta, ajatus herkuista on tosi kiva, mutta kun saan maksettua ne kaupassa ja laitettua ostoskassiin alkaa mua yököttämään ihan vitusti..
SIlti yökötyksestä huolimatta ne on pakko tunkea itteensä, oikein sullomalla sulloa.. niinkuin ihminen kuka on ollut ilman ruokaa kuukausia..

Samantien alkaa oksettamaan ja pakko rynnätä vessaan, ei tarvi kamalasti avustella.

Aina päätän että nyt alan elämään terveellisesti ja aina löydän itseni herkkuostoksilta.
Mitä huonommin menee ja mitä paskempi fiilis, sitä enemmän ahmin..
Nyt osaan pitää sen kuitenkin kurissa, vaikka ahmin en liho.. enkä kyllä laihdukkaan.
Vihaan sitä, löydän aina vanhoja laskelmia siitä että nyt kun rääkkään itseäni 4kk lähtee minusta ainakin 20kg pois.
Tein itselleni liikuntataulukon, alkumitat sain otettua ja siihen se jäi, tulostin itselleni helpon vatsalihas treenin ohjeet ja venyttelytkin.. ei auttanut.
En vain jaksa tehdä mitään ja odotan että kaikki tapahtuu itsestään.

Miksi se on nyt yhtäkkiä muka niin hankalaa kontrolloida syömistään kun se onnistui aikaisemminkin`?!
Olen turhautunut tämän asian tiimoilta, äärimmäisen turhautunut.

Päähän, silmiin ja naamaan alkaa sattumaan jokapäiväinen oksentaminen.. Nyt riittää yksi kerta päivään.
Se on tehty, söin suklaata senkin jälkeen, mutta nyt en syö kuin korkeintaan salaattia.
Maitoa tai teetä maidolla ei mene enää, teetä vain mustana jos juon.
Pienesti aloittaminen tuntuu turhalta, haluan kaikki nyt ja heti ja joka kerta epäonnistun.
Enää en jaksa olla edes positiivinen työnhaun suhteen, kuka tälläistä luuseria haluaa josta ei ole mihinkään.

Heitin tässä yksi ilta että minähän voisin kouluttautua vaikka ammattiin X
avopuolisoni tyrmäsi ajatuksen suorilta käsiltä..
Kerroin vanhemmilleni että olen suunnitellut lähteväni alalle Y, isältä tuli heti kannustava kommentti
"ei susta siihen ole..."
Kiitos isi. <3
Minä alan oikeasti uskomaan siihen ettei minusta ole mihinkään, en voi ainakaan haaveilla mistään uudesta
koska ei minusta vain ole siihen, miten olisi kun kaikki sanoo ettei musta ole siihen ja siihen..

Onneksi nyt on hiihtoloma, vai mikä vitun loma nyt onkaan.
Olen sujuvasti valehdellut kaikille olevani töissä, avokki ei kyseenalaistanut tätä, ihme ja kumma.
Eikä sen kummemmin kysele, en tiijä uskooko se mua.. mutta ei se oo epäillytkään, kai.
Se selviää seuraavassa riidassa siitte, tai vuoden päästä.
Oikeasti en ole missään, olen kotona.. en jaksa edes soittaa vuokrafirmalle että saisinko töitä. En halua.
Ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä että sattuu taas väärinkäsityksiä ja minä saan syyt niskoilleni.
En halua.
Ensi viikolla saan vissiin sitte karenssihommat selviksi, sitte ei tarvi esittää reipasta, kelalta pitäisi tulla rahaa sen jälkeen enkä edes viitsi vaivautua töiden miettimiseen.. en todellakaan.

Opiskeluaki mietin, mutta se arveluttaa siksi ettei taaskaan olisi rahaa..
Olisiko minust siihen`??

Nyt kärsin jostakin ihmeen mielenhäiriöstä, laitoin hakupaperit vetämään kouluun..
Ilmoitan sitte isännälle että kun töihin en ole päässyt, niin vietän sitte kaksi vuotta koulussa..
Samapa tuo on, tekisi vitun hyvää olemattomalle itsetunnolle jos pääsisin vaikka kouluun.
Alan jo pikkuhiljaa innostua ajatuksesta.. muttah... vittu, jos nyt innostun ja vieläpä menen puhumaan asiasta jollekkin, niin sittenhän se menee ihan perseelleen.. en kuitenkaan jätä tätä julkaisematta sillä vituiksi se kuitenkin menee.
En vain jaksa uskoa että mulle tapahtuisi jotakin hyvää.
Mie oon niin väsyny siihen, ainaiseen epäonnistumiseen. Joka asiassa, oli kyseessä syöminen, työpaikka tai jokin muu.

Kokeilin jopa hypnoosia youtubesta, aluksi tuntui että jeij! nyt tämä lähtee tästä, mutta jo illalla huomasin ettei sillä ollu tmitään apua.
Vituttaa, pitäisi vissiin tappaa itsensä niin pääsisi irti tästä kaikesta paskasta. Turhasta yrittämisestä ja mieltä piinaavista ajatuksista mitkä pyörii vaan ympyrää ja ympyrää eikä niihin saa koskaan ratkaisuja..

Mielenkiinnolla odotan mitä päivä tuo tullessaan.
Yleensä se mitä teen päivässä, olen jakanut viikolle, enkä ole mitään saanut aikaiseksi. Oikeasti. En ole
saanut tehtyä mitään, ei kiinnosta, en jaksa. Tukka on sotkuinen ja likainen, kainalot haisee kuolemalle eikä vaan kiinnosta. Kaupassakin menin kuin zombi..

Nyt meikäläinen lähtee katsomaan pornoa netistä ja runkkaamaan.. saa nähdä jos sitten saisi vaikka akvaariot huollettua.