haluaisin elää ajattomassa maailmassa, sellaisessa missä ei olisi ikinä kiire minnekkään,
ei stressiä, ei ikäviä velvoitteita.
Ihanassa, hiljaisessa ja rauhallisessa satumaailmassa, missä saisin ottaa oman aikani, valmistautua
kaikkeen henkisesti, että olisin riittävän vahva kohtaamaan sen hetkiset asiat.
Miksi kaiken pitää tapahtua niin kamalalla vauhdilla ja hopulla, kamalalla paineella ja vaateilla?

En lapsenakaan koskaan harrastanut koska en pitänyt siitä ajatuksesta että jonkun on oltava valmiina ensi viikolla keskiviikkonta tasan 16:30.
Ahdistaa sellainen edelleen ja sen takia en ole koskaan harrastanut mitään vakituisesti.
Leijailen omassa mailmassa virran mukana ja teen milloin mitäkin sattuu huvittamaan...

index-normal.jpg
Haluaisin olla reipas, monitaitoinen, stressinsietokkykyinen ja venyä äärimmilleen, mutta
viimeaikaiset tapahtumat ovat todistaneet sen että olen kaikkea muuta.
En vain valitettavasti pysty olemaan mikään iso bisneshirmu joklla on 10 rautaa tulessa yhtä aikaa.
Kaikki se käy ihan liian kuormittavaksi.

Uskalsin jopa sanoa äidilleni että en vain ole sellainenihminen joka jaksaa 100 asiaa kerralla.
Tarvitsen tasaisen työn, 8-16, MA-PE.
Äitini ei oikein kommentoinut mitään, hymähti ja sanoi että no ei kai kaikkien tavikkaan.
Sanoin että stressaan paljon ja kun ressaan en nuku, eikä sitten jaksa mitään.
Myönsin ääneen olevani heikko, sellaiselle ihmiselle kuka halveksii tuollaisia juttuja.
Onneksi isäni on se joka halveksii enemmän, äiti sentäs esittää ymmärtävänsä.
En ole puhunut kuin kahdelle kaverille sairaslomastani.
En muille.. facebookissa olen töissäkin jatkuvasti :D
Niin kukaan ei osaa päätellä siitäkään mitään.. jos joku kyseenalaistaa niin sanon että teen iltavuoroa..
Oikeastaan saisin mennä töihin silloin kun huvittaa,kunhan teen sen 8h päivässä..
Onko tuo nyt sitte ihan sama.. vitut, ei kiinnosta.

Haluan vain nähdä sen päivän kun kaikki tämä kasautuu, ja koko paska leviää käsiin hallitsemattomasti.