menin sitte tietenki viilelemään...
Aluksi piti tehdä se reiden ulkosyrjään, mutta eihän tälläinen neiti pystynyt...
Pelotti.
No aloittelin sitte tuosta missä noita on ennestäänkin..
Näkyy kilometrien päähän ja ahdistaa jo valmiiksi miten sitten jos isännän kanssa pitää sänkypuuhia harrastaa..
No pitää tehdä se illalla ku on pimeää eikä antaa laittaa mitä valoja.. sillä se selviää.

Muuten mua ei huvita tai on pää kipeä. Ei mua huvita  koskaan, mutta helvetin kivaa seon ku siihen ryhtyy.
Jotenki se alku on vaan iin nihkeää.. ei kukaamies oo osannu vielä oikein tehdä niitä juttuja, vaikka oon koittanut
hienovaraisesti vihjailla etttä tästä ja näin...

Viiltely aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.
Rakastan arpia, teen haavoja itselleni huvikseen, vasemman käden kämmenselkä on täynnä arpia, koska ne on vaan siistejä.
Lapsena mulle tuli haava mikä leikkasi kasvojen reunasta reunaan, siitä ei jäänyt  arpea ja petyin...
Rakastan arpia ja niitä tulee mulle tosi helposti.
Viiltely sattuu.. silloin ei keskity muuhun.. on vain olo että mä oon ansainnut tämän, olen itse syypää kaikkeen paskaan.
Miksi olin heikko ja hankkiuduin sairaslomalle, koska mun voimat oli loppu... Kun kerrankin myönsin sen niin sitten tulee puukkoa työnantajalta...

Silloin kun aloitin sairaanhoitajalla käynnit, tein "masennustestin" sain aika korkeat pisteet mutta hoitajan mielestä se ei tarkoita vielä mitää... O.o
Suurin ongelma on nyt se että esitän ihan liian reipasta, oon koittanut koota paperille ajatuksia, jotka annan sitten hoitajalle kun seuraavan kerran menen sinne..
Ehkä se sitte alkaa aukeamaan.. en mä oo oppinut valittamaan tai myöntämään että mulla menee huonosti.
Se on heikkoutta.

Esim mun vanhemmat ei ymmärtäisi sitä.
Miksi?
Onko se niin että jos ne on jaksanut niin munki on pakko?
Miksi sukupolvien aikainen paska pitää siirtää aina vaan eteenpäin?

Vatsakramppi on kestänyt viikon..
Niveliin koskee, selkäon taas paskana..
Vessojen ovetkin tuntuu työpaikalla äärimmäisen raskailta, enjaksa välillä avata niitä kunnolla.
Koneet ja laitteet, kaikki painaa hirmuisesti.
TUntuu sille kuin olisin vetänyt viikon triathlonin vaikka töissä ei todellisuudessa mikään ole painoltaan muuttunut, kipu on taas kerran henkistä.
Miksi mua ei oteta tosissaan??

Kaippa jos näytän tuon jalkani, niin alkaa tapahtumaan, osittain tein sen kapinoidakseni, osittain siksi että rakastan nähdä jalkani silvottuna, häpeän sitä isännän takia, mutta samalla rakastan.
Rakastan nähdä verta, kipua, haavoja ja arpia..Mulla on päivässä tietty kiintiö viilloille, on aina ollut,mutta nyt voisin ylittää sen..
Käyttäisin koiran iltapissalla ja jatkaisin, samalla elokuvan parissa ja syömisen jonka menen oksentamaan sen jälkeen pois.

Kurkku alkaa olla kipeä taas oksentelusta ja siitä kun työnnän hammasharjan varren kurkkuun, sormet ei enää auta.
HArjan pää ilmeisesti raapii jotenkin kurkkua ja siihen sattuu.. lisäksi oksentamisen jälkeen närästää aina ihan helvetisti..
Vatsakramppeihin se ei auta yhtää..
mutta mä rankaisen itseäni, niinkuin ennenkin, mä oon ansainnut tämän.
Minä itse pilaan oman elämäni, minussa on vain joku joka aiheuttaa sen että kukaa ei halua mua töihin,
olen vaan yksinkertaisesti niin hyödytön ja paska.
Luuseri, elämässä epäonnistunut, vähän pätkätöitä tehnyt jolle ei ikinä oo annettu mahdollisuutta onnistua.