Minä oon epäillyt itsessäni tätä jo pitkään.. Kaverinikin sanoo että epävakaa sopisi minuun ja kun luin näitä tekstejä niin suurin osa on kuin minun näppäiistöltäni.
Minulla epäillään myös kaksisuuntaista ja siihen päälle ilmeisesti epävakaaseen kuuluvat(?) dissossiaatio oireet..
Olisi ihana saada tälle ailahtelevalle, impulsiiviselle liian helpostio ihisten puheet pahaksi tulkitseva, lannistuvan ja kaiken muun tunteiden sekamelskan takaa joku syy ja nimi.
Parhaat impulsiivisuuteni teot ovat olleet: muutto toiselle puolelle suomea, suuri käsivarren peittävä tatuointi, lävistys, pilven poltto.. ei paljoa tarvitse yllyttää niin tämä tyttö on messissä.
Vihaan ihmisiä, en osaa olla niiden kanssa ja tulkitsen ne aina vihamielisiksi.
Toisessa hetkessä rakastan lähimmäisiäni ja lemmikkejäni, sekunnissa taas vihaan.
Tunnen oloni voimattomaksi ja turtuneeksi.
Sosiaaliset tilanteet ovat hankalia ja tiettyjen ihmisten seurassa en tunn itseäni ollenkaan ihmiseksi, oloni on ulkopuolinen ja olen vain joku kuka kuuntelee kun minulle muka tutut ihmiset puhuvat.
En pysty pitämään työpaikkoja ja ihmissuhteeni on aina menneet perseellee.
Olen joko oikea hirmutyranni joka tapellessa pitää varmasti huolen että toiseen sattuu ja kovaa, yleensä henkisesti, harvoin ryhdyn väkivaltaiseksi, mutta kun "napsahtaa" niin sitten hakkaan niin kauan kunnes toinen lakkaa liikkumasta.
Toisaalta olen myös alistuva ja jjos joku alkaa "lyömään" niin annan lyödä lyötyä enkä osaa puolustautua-
Tuhlaan välillä holtittomasti, olen kärsinyt ja kärsin edelleen syömishäiriöstä, viiltelen, join ennen PALJON, nykyään olen niin arvaamaton humalassa etten uskalla juoda ja avopuoliso on sanonut että mulle ei viina sovi. Sekoitan pääni sitten pilvellä ja masennus/uni/ahdistuslääkkeet mitkä sain.. joskus otan vain jonkun pillerin, istun sohvalle ja kuulostelen mitä tapahtuu...
Välillä olo on "normaali" mutta aika äkkiä tulee heilahduksia suuntaan ja toiseen.
Tänään olen ollut "iloinen" että saan aloittaa opiskelun ja pääsin kouluun, nyt iltaa kohti on alkanut ahdistamaan ihan vitusti, olen surullinen ja _tiedän_ etten tule koskaan selviytymään koulusta ja sen asettamista vaatimuksista....
Psykiatrille pääsen taas maanantaina ja sille otan hyvin vahvasti esiin tämän aliahtelun, tulostin kaksi A4:sta täynnä teksitä epävakaudesta ja omsita tunteista, kirjoitan asioita paperille ja annan lekurille, sillä tavalla on helppo kommunikoida sillä puhuminen vietraalle ihmiselle asioista joiden kanssa olen yksin kamppaillut 10v on hankalaa.. Suojamuurit, paksut ja korkeat sellaiset nousevat pystyyn ja välillä kiellän koko ongelman olemassa olon.
Paraneminen (jos sellainen on mahdollista) pelottaa ja ahdistaa paljon. Mitä jää jäljelle jos kaikki tämä "viedään" minulta pois ja tasataan lääkkeillä?
Menettämisen pelko niin lemmikeissä kuin avopulisonkin kohdalla on suuri..
Olen varmistellut avopuolisolta rakastaako hän oikeasti ja haluaako hän _OIKEASTI_ olla mun kansssa. Epäilen myös häntä uskottomuudesta vaikka aihetta ei pitäisi olla..
Lapsena menetin monia lemmikkejä ja viimeisin rakkain koirani kuoli 2v sitten, en ole edelleenkään päässyt siitä yli ja pelkään menettäväni taas tämän nykyisenkin koiran hyvin pian. Olo on turvaton kun pitää jatkuvasti pelätä, olla varuillaan ja odottaa sitä koska jotakin pahaa tapahtuu.
Tulipas paljon teksitä, ajatukset sinkoilee päässä kuin salamat taivaalla.. nyt pitää lopettaa tämä romaani.
Kiitos ja anteeksi.

Näin pitkästi vastasin erään tyypin blogikirjoitukseen... hänellä oli pitkät pätkät lainattuja tekstejä epävakaudesta ja suurin osa osuu kuin luoti päähän, uppos ja syvälle.
Olisi ihana saada syy tähän viheliäiseen oloon, onhan tämän kanssa jo "muutama" vuosi vierähtänyt..

tämä kolahti minuun erityisesti

”Olen 45-vuotias. Kun olen nyt lukenut tästä sairaudesta, ymmärrän, miksi on ollut niin vaikeaa tämä elämä, miksi ahdistaa, miksi masennun, miksi ihmissuhteet hankalia ja vievät liikaa voimia, miessuheet katkeavat, töissä en kestä, ihmisiä en kestä, loukkaannun pienimmästäkin asiasta, olen epäluuloinen, en luota ihmsisiin, oikeastaan vihaan ihmisiä. Silloin kun saan olla omissa oloissani mahdollisimman paljon ja suojelen itseäni muilta ja muiden kommenteilta, tunnen olevani jotakuinkin turvassa. Vieläkin tulee tuntemuksia, että tekisi mieli kuristaa joku ihminen, joka ei ymmärrä...on tyhmä...ärsyttävä...!"

Diagnoosia odotellessa.

PS: Joku mainitsi kissansa.. joskus kun kissa esimerkiksi kaataa kukkaruukun tai rikkoo jotakin, uskon että kissa teki sen tarkoituksella. VAan ja ainoastaan vittuillakseen minulle, koska kissakin vihaa minua ja tahtoo minulle pahaa.
KAikki tahtovat.

Joskus suustani kuului myös tälläinen lause "vaikka hymyilisin ja nauraisin, juttelisin mukavia, niin siitä huolimatta minä voisin vetää sitä samaa ihmistä pesarilla päähän kun hän kääntää selkänsä koska vihaan häntä..."
Sain osakseni äärimmäisen oudon katseen enkä enää mieti miksi..

Samalla omat ajatukseni ahdistavat minua koska TIEDÄN ja pelkään että ihmiset tekevät minulle samoin.
Olen kaksi vuotta asunut saman miehen kanssa enkä vieläkään usko että hän rakastaa minua ja tahtoo olla vain minun kanssa...  Rakastanko itse? Sitä en osaa enää sanoa, mutta ainakin heletin mustasukkainen olen..
Jos hän haluaa lähteä kaverinsa kanssa vaikka kaljalle, TIEDÄN että hän haluaa vain ja ainoastaan eroon minusta. tai kun menee ylitöksi TIEDÄN ettei hän vain halua tulla kotiin koska minä, inhottava ja ruma ihminen olen täällä.
Nämä tunteet ovat jotakin ihan käsittämättömiä eikä niillä ole ollut pitkään aikaa enää järjen kanssa mitään yhteistä.