Olo on niin kertakaikkisen tyhjä.
Mikään ei oikein tunnu millekkään ja koko ajan vaan ärsyttää ja on inhottava olo.

Minun vartalo kuvottaa minua yhä enemmän ja enemmän. Yritäne sittää normaalia ettei avopuoliso huolestuisi enemmän. Kaikki ahdistaa, tulevaisuus ahdistaa, mitäs sitte koulun jälkeen? Jaksanko silloinkaan tedä töitä ja kuka tälläistä epäonnistujaa huolii kuitenkaan?
Saanko riittävästi palkkaa että olisi mahdollista hankkia omakotitalo joskus?
Loppuuko tämä kurjuus koskaan? Aina on ollut se yksi MUTTA matkassa mikä on tehnyt kaikesta täysin mahdottomia juttuja, missään ei ole koskaan ollut mahdollisuutta edes onnistua, miksi onnistuisin tässäkään?
Kela keksii kyllä jonkun keinon vesittää meikäläisen opintotuet,
Ahdistaa sekin kun bussiaikataulut ei oo vieläkään selvillä enkä tiedä millä pääsen edes kouluun. Ekana päivänä pitäisi raahautua monta kilometriä keskustaan että pääsen tutun kanssa samaan bussiin, h'än tuntee kaupunkia, minä en.
Olisi kiva että edes joku osaisi neuvoa.
 

Minä pelkään tulevaisuutta niin paljon, mikään ei vaan yksinkertaisesti voi mennä hyvin, ei vaan voi!
Miksi menisi? Miksi ihmeessä kun mikään ei ole tähänkään saakka onnistunut...,
Vihaan ihmisiä, mutta vihaan vihamiehiä.
Käyttäydyn aggressiivisesti ja puhun outoja että saisin karkotettua ihmiset mahdollisimman kauas luotani, mutta toisaalta se ärsyttää ihan vitusti kun kakarat tulee hppimään silmille ja esittää niiin vitun koviksia.
Miksi?
Moneti en saa edes rauhassa kulkea kaduilla kun ihmiset tuijottaa kunh ruttotautista.

Kävelin normaalisti kadun yli ja ohitin erään hitaasti kulkevan papan, hän ihan avoimesti tuijotti mua ja minä kattoin pari kertaa häntä ihan silmiin että mitä asiaa.. Hän vaan tuijotti häpeämättä niin pitkään ku katosin horisonttiin!
MIKÄ VITTU AIKUISIA IHMISIÄ VAIVAA?!
Sit ne kehtaaki vinkua että nuoriso käyttätyy huonosti, eläkeläisyysko antaa sitte vanhoille ihmisille tekosyyn käyttäytyä ku siat ja etuoikeuttaa etuilemaan jonossa ja puhumaan kovaan ääneen kaupassa, halveksivilla katseilla höystettynä miten rappiolla nykynuoret on...!
Onko dementtia tai joku muu sairaus vieny vanhuksilta käytöstavat mitä ne itse niin kärkkäästi peräänkuuluttaa?!=?!
Pitäisi olla aina pistooli mukana kaupassa että saisi ampua valittajat niille sijoilleen!
Heti ku alkaa ininä niin piippu otsalle ja paina liipaisinta, loppuu se leukojen louskutus.!
images-normal.jpg

ja nyt sitte vaan odottamaan koska joku jonka päätä kukkahattu kiristää ja kuka on unohtanut raihoittavat aamulla hankkii poliisit meikäläisen ovelle kun olen uhkaillut ampuvani ihmisiä.
Ensi pitäisi vaan saada se asekkin tosin..

Jos sellaisen saisin, tekisin viisaasti ja ampuisin ensimmäisenä itseni, ei tulisi ylimääräisiä ruumiita.
Se olisi palvelus kaikelle, ei tarvisi vanhuksien paheksua minua kun käyn ostamassa kissoille ruokaa,
ei tarvisi vaivata kelaa ja elää muiden veroeuroilla, ei tarvisi kenenkää olla huolissaan minusta ja kuluttaa energiaansa huolehtimiseen.
Saisi joku muu, kuka oikeasti apua tarvii minun sairaanhoitaja, psykologin ja psykiatrin ajat.
Saisi syödä mun puolesta lääkkeitä ja tehdä kehstaan sellaista kemikaalicocktailia ettei ruumis edes maadu kun se aika koittaa..
Joku kuka on syntynyt kultalusikka suussa (ja perseessä) kukkahattu päässä, saisi tulla maistamaan minun säälittävää elämää, minun tilalle...
Katsoa kauanko jaksaisi.

Sekin vituttaa että ujoja ja hiljaisia ihmisiä tuomitaan.
Pitääkö kaikkien olla nykyään niin vitun avoimia ja sosiaalisia ja kaikkien kavereita?!
EI TARVI!
Suomessa meno on kohta ku amerikassa missä naapureillekkin hoetaan "minä rakastan sinua" "Olet rakas"
OKSENNUS!
EI EI JA VIELÄ KERRAN EI!
 

Kaikki jotka ei sulaudu massaan on paskoja, ujot ja varautuneet ihmiset, toisella tavalla pukeutuvat, homoseksuaaliset ihmiset jne..
Mikää ei oo koskaa hyvä. Onneksi se kukkahatutätien sukupolvi on katoavaista sorttia jolloin ehkä saan elää hetken vapaammin.
Sitäkään on toki turha vielä riemuita, haluan pois, äkkiä kauas kauas pois....