Tiedän ettei masennus ole mikään flunssa mikä menee ohi pian.
Siltikin, ehdin jo hetken huokaista ja olettaa että tästä sitä noustaan.
Kaiken pitäisi olla suht hyvin, miksi nyt olo on taas näin paska?
En ymmärrä. Luulin oikeasti jo että tästä alkaa nousu ja "hyvät ajat".
PASKAT!
Elämä menee tasaisena eteenpäin, nyt ihmekyllä ilman mitää isompia vastoinkäymisiä.
Pitänee vaan odottaa se kelan vastaus, niin jo alkaa vituttamaan..
Se romauttaa maailmani ihan totaalisesti, en jaksa uskoa mihinkään hyvään.

Kuuntelin yksi päivä itseäni.
Kun jostakin sivuttiin sitä että mitä tapahtuu itselle viiden vuoden päästä, päästin seuraavanlaisen lauseen suustani.
"tuskimpa nää asiat ainakaa tästä paranee viidessä vuodessa"
Olen itsekkin yllättynyt miten olotilani on ottanut niin vahvan syöksykirteen alaspäin.

Olenko vain väsynyt koulusta ja uusista sosiaalisista suhteista?
En jaksaisi höpöttää joka päivä kaikille, mutta en olla epäkohteliaskaan.

Pisinaikaisin kaverini täällä, kerroin että olo on taas ihan saatanan huono ja pahoittelin etten ole ollut kovin aktiivinen yhteydenpidossa.. ei sillä ei hänkään, mutta se on lapsellinen tekosyy olla pitämättä yhteyttä..
"en minäkää jos ei sinäkää" toimii korkeintaan ala-asteella, ei yhtää sen jälkeen.

Jouduin väittelyyn, kyllä, täytyy myöntää että tietoisesti avasin suuni kohtalaisen isosta tabusta ja sitten sain paljon paskaa (mitä muuta olisinkaa olettanut) niskaani..
Ennen en välittänyt paskaakaan siitä, mutta nyt olo on ihan järkyttävä.
Olo on kaikesta ihan järkyttävä, missää ei oo hyvä olla.
Koko ajan olo on sietämätön, unohtelen asioita jne.
Ainut positiivinen asia on se että olen jotenkin edes hallinnut rahankäyttöäni paremmin ja se paranee heti kun jätän herkut ostamatta. Pärjäsin viikon ilman, niin miksi en sitte loppu elämääni?
Ne ei oikeasti maistu edes niin hyviltä että niihin kannattaisi tuhlata rahaansa ja saada kehonsa täyteen paskaa, tyhjiä ja turhia kaloreita.

Paskassa olossa on niin helppo rypeä, ruoskia itseään vielä paskempaan oloon, mutta se on helvetin vaikeaa myös ruoskia itsensä ylös siitä suosta.
En enää möyri menneisyydessäni, yritän päästää siitä parhaani mukaan irti, ja pyrkiä unohtamaan menneisyyden takkaa, yrittää kohdata sitä aikuisena minänä enkä heittäytyä siihen tunteeseen mitä tietyt tilanteet, tuoksut tai värit tuo mieleeni...

En tainnut tosissani edes tajuta miten vaikeaa masennuksesta on parantua. Olisiko helpompaa vaan heittää hanskat tiskiin ja antaa asian olla?
Niinku aina ennenki, miksi edes yrittää toipua ku ei tästä mittää tuu??

On niin hienoa, taas kerran, vetää sanansa takaisin ja todeta ettei tämäkään onnistu.
Niinku aina töissä "töissä on mukavaa, ei edes vituta".. (aloituksesta siis päivä)
Seuraavalla viikolla kaikki kaatuu niskaan ja olo on niin kertakaikkisen paska ja epätoivoinen..
Ajatelkaa, ennätykseni, jaksoin olla reippaana koulussa kokonaisen kuukauden!
Ahnehdin ihan liikaa, aivan täysin liikaa.. Kun energiaa on, niin miksi se pitää polttaa alle kuukaudessa loppuun?
Kohtuus nähtävästi pitää myös opetella itse, ei sitä tai mittää mutakaa tuu ellei sitä itse kantapään kautta opi...
Riittävän monesti ku mokaat ja saat kynsilles niin kyllä se järki sinne päähän takoutuu.
Nyt keskityn sitte siihen että en syö mitään. Vähitellen lopetan kaikkien ylimääräisten syömisen enkä syö ku kasviksia ja salaattia/hedelmiä..

PS: Elämä on perseestä.