Oma kysymykseni psykologille pari viikkoa sitte...

Ajattelin kirjoittaa tästä ihan oman artikkelin sillä olen miettinyt ja pyöritellyt päässäni näitä juttuja niin paljon.
(katsotaan kauanko ajatus pysyy tässä ennenku se alkaa karkailemaan ja rönsyilemään)
KEskittymiskyky on olematon, pystyin eilen katsomaan suunnilleen kaksi elokuvaa ja kolmannen kohdalla en vaan
pysynyt paikallani.
Selkä on paskana ja sen takia oli pakko liikkua, mutta ajatus ei vaan pysy kasassa, en voinut vaan yksinkertaisesti keskittyä. Leffa oli hyvä, mutta puhuin, selitin, leikitin koiraa, siivosin samalla..
Ihme ettei avokki sanonu että "eikö leffa ookkaa hyvä?" Niinku sillä on yleensä tapana tiuskia.

Noniin.. josko saisi asiaakin.

Mietin, pohdin ja analysoin.
Aina ja kaikkea.

Miten meni kauppareissu, toivottavasti myyjä ei ymmärtänyt minua väärin pienen small talkin aikana.
Mitähän se musta nyt ajattelee... Miksi se toinen kiihtyi?
MIksi minä kiihdyin?
Mikä johti siihen?
Miksi vesi kuvataan sinisenä ja miksi joku on keksinyt että sinistä sanotaan siniseksi? Eikä esim punaiseksi.
Kuka on päättänyt että kirjainyhdistelmä S-I-N-I-N-E-N tarkoittaa ylipäätään väriä, eikä vaikka esimerkiksi sitä mikä laitetaan jalkaan, esim kenkää? Kenkää kutsuttaisiin nimellä sininen ja se olisi ok... "Laitan jalkaan siniset"
Avaruus ja ufojen käynti maapallolla kiehtoo, mietin avaruutta, jotkut väittää että avaruus on vain iso kupla, mitä vittua sen näkymättömän seinän takana on?!
Ei mikää vaan voi loppua mustaan tai näkymättömään lasiseinään?
Ajatus loputtomasta avaruudesta on kiehtova, me ei olla täällä ainuita, ei tosiaankaan.
Ketään ei vaan kiinnosta tää meidän rupusakki.

Analysoin riitoja, ilmeitä sanoja ja niiden tarkoituksia hyvin tarkasti.
Mietin miksi yhdessä riidassa vastapuoli käyttäytyi niin hyökkäävästi vaikka mitään ongelmaa ei oikeasti ollut?
Huomioin toisten ihmisten mielenliikkeitä helposti...

Yleensä päädyn siihen että kaikki on minun syyni, se että keskellä hevonvittua kaatuu myrskyllä puu metsässä, on minun vikani, minä aiheutin myrskyn, suututin ajatuksillani luontoäidin joka riehui sitte puut kumoon.
Oikeastaan kaikki on vain onnettomien sattumusten sarja johon minä olen pääsyyllinen.

Olen kuitenkin alkanut tuon taannoisen psykologin käynnin jälkeen miettimään että onko tuo kaikki todellakin tarpeellista?
Minä tosiaankin ajattelen liikaa. Ihan liian monimutkaisesti, ei minun tarvitse.
Minun on hyväksyttävä se että sininen on sininen, avaruus on ääretön ja puu kaatui metsässä, eikä se ole mitenkään minun syytäni.
Kun astun huoneeseen, kaikki eivät automaattisesti vihaakkaan minua...

Miksi kiusaan itseäni tuollaisilla ajatuksilla koska ne ei auta ainakaan mua mihinkään suuntaan?
Ihan turhaan.

Tulin siis siihen tulokseen että ajattelen ihan liikaa...


Miksi mun pitäisi kiinnostua yleensäkkää muista missään muodossa?
Miksi mun pitäisi kiinnostua siitä mitä muut, ihan mulle tuntemattomat ja sellaiseksi jäävät
musta ajattelee?
Miksi mun pitäisi vaivata päätäni sillä mitä joku hullu sekopäähuora musta ajattelee?
Ei miksikään.

Teen parhaani, työni niin hyvin kun pystyn ja yritän pysyä tavallisessa arjessa kiinni mahdollisimman paljon.
Enää en ole pariin päivään nukkunut päivällä, sen kyllä huomaa ja tuntee luissaan, mutta yritän säästää unta yölle.
Tämä päivä on mennyt niin koomassa että huhhuh!

Mutta kiteytän vielä, tulin tulokseen että ajattelen liikaa enkä enää paskan vertaa jaksa ajatella ja pohtia.
Nii!