Olo on inhottava ja rauhaton, ei oikein osaa ottaa mistää asiasta kiinni eikä mikää asia kiinnosta kun sen aloittaa..
Syön koko ajan ja ihan järjettömästi, ahdistaa.. vaikka en myönnä sitä itselleni, niin nyt ryvetään syvällä...

Olo on koko ajan tuskainen.. kaikki asiat pyörii mielessä ja nyt saan nukuttua, ihan liiankin hyvin, jaksan olla hereillä päivässä ehkä 7h.. 

Housut kiristi kun piti käydä syömässä avokin vanhemmilla..
Yök, oon varmaan onnistunut ahdistuksissani syömään takasi ne kolme kiloa mitä sillo pudotin.
Mutta nyt oon päättänyt ettei mun kuuri ala uutena vuotena, vaan se alkaa nyt, ei mene karkkia suuhun, koska se vaan ällöttää.
Yritin syödä kohtelijaisuuttani kyläilyllä kahvipöydässä pari palaa suklaata eikä se ollu mikää maailmaa järisyttävä kokemus.

Avopuolisolta tulee hienosti tukea, tuntuu sille että vittuako mä edes yritän ku se ei edes usko muhun.
Kun kerroin että nyt loppuu karkinsyönti ja se jatkuu vähintään kesään saakka, sain räkäisen naurun päin naamaa..!
Oonko mä oikeasti noin säälittävä?!
Voisin vaan vittuillakseni syödä itteni muodottomaksi ja kysyä että onko nyt hyvä?!

Mua suututtaa, ahdistaa ja vituttaa.. 

Aina vaan pitäs ja pitäs.. ei vittu, mistää ei tuu mittää...!

Löysin hyvän artikkelin ja olen sitte ittekki nähtävästi Musturboija..http://www.hs.fi/elama/a1305893687080?jako=6485ab693f3ec32ee6a9f80fee69a664&ref=fb-share

Jotenkin itketti ku tajusin tuon ja luin tuota..


Ennen mikää ei tuntunut missään, nyt ei tunnu myöskää, mutta välillä itkettää ja tuntuu tuskaiselta.
 

Miksi en osaa ottaa asioita rennosti ja elää nyt tätä ihanan pitkää lomaa ilman että koko ajan on piikki perseessä??
Olo on vaan kertakaikkisen paska.