Näin viimeyönä unen, siinä olin muuttanut synnynpaikkakunnalleni, kun tajusin mitä olin tehnyt itkin, huusin ja raivosin.
Mietin että täällä missä nyt asun (oikeassa elämässä) on kaikki,avokkini, koulu jne.
Itkin ja toivoin että voisin pian muuttaa takaisin, itkin äidilleni sitä että miten oon voinut olla noin ajattelematon ja miksi oon yleensäkki tehnyt noin?!
Ajattelin että muutan takisin ja mietin sitäkin että se tulee rahallisesti kalliiksi, mutta halusin kuitenkin palavasti muuttaa takaisin sillä minun elämäni on täällä, minä kuulun tänne missä nyt todellisuudessa asun.. 
Kämppä ja maisemat, olivat samoja kuin mitä aikaisemmissakin unissa, vaikka tämän unen tapahtumat eivät olleet mitenkään liitoksissa aikaisempiin uniin.
Uni vaikutti minuun tosi voimmakkaasti, tuskin sitä olisin tullu tänne edes kertomaan muuten.

Olo oli kerrassaan kamala, yksinäinen, pelokas, epätoivoinen... enkä muka mitenkään voisi päästä tältä paikkakunnalta pois???!!

Mitähän tuo uni tarkoitti?
Mulle tuli ainaki mieleen se että oon nyt ihan oikeassa paikassa, sinne minne kuulunkin.
Minun ei kuulu palata takaisin synnynpaikalle tai sinne missä vanhempani asuu. Siellä en olisi onnellinen enkä viihtyisi.
Tänne minä kuulun. Silloin kun muuttokuormani kanssa ajoin yön pimeydessä tänne, ja ajoin ohi sen kyltin missä kerrottiin maakunta ja paikkakunta, mulle tuli heti kirkkaana ajatus "nyt mä oon vihodoin tullut kotiin."
En oo hetkeäkään katunut tänne muuttamista enkä meinaa täältä ihan hevillä pois lähteä.

Uni oli kyllä niin mega ahdistava että menee varmaan pari päivää päästä siitä yli.

Olin myös hakemassa apteekista lääkkeitä, rauhoittavia ja unilääkkeitä, niillä ei tämä huippuhyväksi kehuttu sähköinen järjestelmä toiminut!!!!!!! niin mie sit jäin ilman lääkkeitä.. "pärjäätkö sä" vaan kysyttiin.. no vittu! mitä muuta mä voin jos mä en saa lääkkeitäni?! kiitti kiitti, joudun TAAS lähtemään kylille huomenna uudelleen, että vituttaa.