TÖissä on niin vitun tuskainen olo, mutta en uskalla jäädä saikulle siksi että pelkään saavani kenkää.
Niin on käyny aikaisemminkin.
Vituttaa, itkettää ja ahdistaa, kaikki vaan ärsyttää koko ajan ja mistää ei tuu mittää.
TÄnäänki koko päivän nukuin ja sain avokin kanssa sellaisen megariidan aikaan ettei koskaan.
Mie vaan muka kitisen ja valitan, vaikka en ole kuin kiltisti sillotällö pyytänyt, ku oma pinna alkaa lyhentymää, niin sillo ei se ymmärryskään riitä sen perseilylle, hän heittäytyy marttyyriksi ja uhriksi.!
Mainitsin hänelle aiheesta joka on todella tulenarka ja nyt pelotaa ihan vitusti, ei olisi saanut, vaikka se itse vähätteli mulle mun ongelmia ja sitte vaan oli ihan ihmeissään ku kiihdyin... Kummallista.!
Avokki käski mun painua vittuun, no toivotin sille samaa ja nyt mua kalvaa kamala menettämisen pelko, mitä jos sillä klikkaa päässä ja se laittaa mut maantielle?
Vaan ja ainaostaan siksi että se on itte sellainen saamaton paska että mun koirakin loukkaantui sen vuoksi! Se ei edes kävele omin avuin ja mie vaan hiillyn ja valitan turhista?!
Siitä ku asiasta mainitti sille, niin sillo helvetti oli irti.
Vitun marttyyripaska.
Onneksi on välimatkaa paljon, toivottavasti ei kotona edes näkyisi, ei muute mut mua oikeasti pelottaa kohtada se.

Miksi se ei voi myöntää olevansa väärässä?!

Mä haluaisin vaan olla rauhassa, kotona yksin, pimeässä, mutta työt pakottaa liikkumaan ja heräämään mulle luonnottomiin aikoihin.

Psyk polilla ne kokoustaa keskiviikkona min päänmenoksi jotaki, kaippa mie en saa sitte mittää mahdollisuutta edes terapiaan, vaikka lääkäri on selvästi järkyttynyt kuulemastaan ja pariin kohtaan se on kommentoinut "sairasta".
Lähinnä niitä juttuja mitä oon omilta vanhemmiltani joutunut kokemaan lapsena.
Samoin ku se kyseli koulusta ja kerroin ala-asteella kiusanneeni, tai siis piinanneeni yhtä tyttöä koko sen 6 vuotta ja kun se onneton paska jäi luokalle, niin kiusaaminen siirtyi perintönä sitte eteenpäin. Vaikka minä en enää ollu koulussa, kiusaaminen jatkui. Lääkäri kysy että kadunko minä, yritin kierrellä ja kertoa että minä lopetan piinaamisen sitte vasta kun koen että vastapuoli on saanut ansionsa mukaan ja kait sain kakaistua senkin etten kadu.
En tiijä, miten se oli niin hankalaa, tiijän kyllä että mun pitäisi osoittaa katumista, mutta miksi? Siksikö että joku odottaa sitä multa?
VITUT!

Oon opetellut niin paljon käytösmalleja, koska yhteiskunta vaan odottaa tietynlaista käytöstä tietyissä tilanteissa.. Monesti mua ei paskan vertaa liikuta mitä mun ympärillä tapahtuu, mutta oon oppinut kysymään mitä kuuluu ja esittämään kiinnostunutta, kauhistunutta jne.. vaikka asiat ei liikuttaisi vittujakaan.
Mutta voinko mä aina sulkea oman vittumaisen persoonani pois itsestäni ja esittää muuta ku oon?
Se käy raskaaksi aika ajoin. Onneksi tajusin ottaa töihin kuulokkeet mukaan, niin voin esittää edes etten kuule/huomaa, niin ei tarvi vääntää sitä tekohymyä naamaan ja yrittää tervehtiä, ku kukkaa ei ikinä vastaa takasi.. 

Tästä viikosta tulloo hyvin jännää, harmi kun avokki ei oo koko viikkoa pois, vaan tulee jo puolen viikon tienoilla takasi, mua oikeasti pelottaa...
Mutta mie en aio tehdä mittään, mie lopetan sen siivoamisen, kattotaan ku hukutaan paskaan että kummalla kantti kestää pidempään


mä haluan kuolla. Todella haluan kuolla.