...enkä ole polttanut edes pilveä!

Sen jälkeen kun tajusin mieltä vallitsevan tyhjyyden,olen syönyt ja tehnyt tarpeeseen, en tyydyttääkseni ikuista tyhjiötä. Ihan kuin itsekkin leijailisin sen ajattomassa iäisyydessä.
Jotenkin niin levollinen ja rauhallinen olo, enkä edes tiedä mistä se johtuu, ei pitäs olla. Kai.
Pääsen SCDI haastatteluihin ja eka on viikon päästä!
Vihdoinkin, tuota mitä oon niin pitkään halunnut! Vihdoinkin se tapahtuu!
Olen todella, todella ihmeissäni jos mitään ei löydy, en väkisillä halua mittää "hullujen papereita", mutta ainakin näille ihmeellisille aivoituksille, äkkipikaisuudelle, impulsiivisuudelle ja provosoituvuudelle löydettäisiin joku oikea syykin, muukin kuin se että olen vain "vittumainen".

Avopuolisokin voisi viimein ymmärtää etten ole ihan täysilla kierroksilla käynyt ainakaan näitä viime vuosia.
Kuun loppupuolella sitte on yhteenveto kahdesta haastattelusta ja mielenkiinnolla odotan mitä sieltä tulloo.
Tunnen tuon epäluuloisen persoonallisuuden kuitenkin ihan liian omaksi, että olisiko se sitten kaksi persoonallisuushäiriötä vai sekamuotoinen?
Aina sanotaan että ei saa diagnosoida itseään, mutta kaikki käytännön esimerkit mitä annoin, on kun suoraan diagnoosikriteereistä. Piste I:n päälle on tuo tyhjyys.

Hämmentävintä tosiaan on se että olo on niin rauhallinen, vai onko se se että Sepraminit on alkaneet taas purra, ihmettelen sitäkin miksi lääkkeet tuntuvat nyt vaikuttavan voimakkaamin ku aiemmin?
Vai oonko niin heikoilla että niiden vaikutus ka plasebo yhdessä tekevä tälläisen olon?
Mun ei oo kyllä koskaan tarvinnu erikseen kaivella tunteita, ne on vieneet aina mukanaan suuntaan jos toiseen.

Nää on vaan näitä mun omia innostuksen ja ehkä pelonkin sekaisia tunteita, mitä jos mua ei oteta tosissaan?
Luulen jo sitäki että lääkärit epäilee että yritän tahallani hulluksi.
MIksi?
Miksi epäilen niin?
Miksi kaikki se millaisena olen itseni oppinut näkemään heijastuu muihin?
Oma vihani ja tunteeni itseäni kohtaan heijastuu suoraa muihin ja koen sen hyvin ahdistavaksi.
Miksi näin?
Kostanko itselleni tätä kurjaa olemassaoloani missä mikkää ei ole ikinä onnistunut ja minut on kasvatettu uskomaan että olen epäkelpo?
Miksi miellyttämisenhalu ja hyväksytyksitulemisen tarve on niin riipivän iso?

Koko ajan pittää todistella jotakin ja kun olen varastellut kaiken mikä suunnilleen irti lähtee, niin avokki on ollu mielissään, eikä se oo hänen mielestään väärin.
Olen tuntenut olevani hyvä ja se vaan yllyttää taipumustani.
Avokki vastustaa pilven polttoa, rötösteöyä jne, mutta silti ylinopeus, tai varastaminen ei oo sen mielestä väärin?!
Hän katsoo ilman tekijänoikeuslupaa ladattuja videoita netistä koska se on hänen mielestään oikein, mutta sitten tuomitsee sen että lataan ne ilman tekijänoikeuslupaa laitetut videot omalle koneelle, onko siinä lopulta eroa?
Jakeluun en ole koskaan ryhtynyt, en missään muodossa, en perseessä enkä elokuvissa :'D
Silti se vaan jaksaa vinkua. Eri asia jos hakkeroituisin jonnekkin jenkkien valtion salaisille sivuille ja jakelisin tietoa nettiin, mutta kyse on vaan muutamasta rupuisesta ja yleensä vanhasta leffasta :'D

Kaikkihan sitä tekee.

Kauhun ja innon sekaisin tuntein odotan myös matkaa kotiseudulleni.
Jotenki olisi kiva mennä sinne, nyt kun ei tarvi käydä ihan jokaisen sukulaisen ja kaverin luona, -..-'
ja aikaa on, toivottavasti sitä ei oo liikaa, vaikka vittuakos minä täällä kotona märehdin?
Ainaki porukoilla on joku kuka pitää seuraa ja vie ajatukset pois todellisuudesta.
Pelkään vaan mitä menen taas kännissä niille lipsauttelemaan, kun viimeksi tuli kaikki pilvenpoltosta lääkkeiden ja viinan sekakäyttöön HURRAA MINÄ!
Taidankin tästä muistosta ahdistuneena painella kohti pamipurkkia ja makoisampia unia!

Jättää kännykkä tarkasti yöpöydälle, viimeksi tuhdin pamiannoksen jälkeen kirjoittelin sellaisen "känniviestin" facebookkiin että voi vittu, oli pakko poistaa se ja toivoa ettei muutama kylän juorukello lukeneet sitä!
No aina voi sanoa että kännykkä tilttas :'D
TOOOOSI uskottavaa. -.-'

Ennen en perseillyt, ajatus kaikesta lääkesekoilusta ja pilvenpoltosta ahdisti, mutta nyt kun olen vapaa kuin taivaanlintu, niin miksi ei? Ei tätä elämää voisi ainakaan pahemmin hukkaan heittää.