Avokki joutui lähtemään reissuun.. ennen sitä joku sitä hierti perseessä ja lujaa. Vitutti ihan olla samassa tilassa sen kanssa, kaikki oli päin persettä eikä mikkää käyny. Olisin halunnut huomiota, sydän janosi syliä ja rakkautta, mutta jäin ilman. Aina, ihan joka kerta kun päätän luovuttaa sattuu ihme.
Kun muutun välinpitämättömäksi jääkaapiksi alkaa avokki yhtäkkiä osoittaakkin mulle huomiota, kaappaa sängyssä kainaloon jne. Mikä vitun logiikka tässä on?
Sanotaan aina että naisia ei ymmärretä, mutta kyllä niitä miehiäkin on välillä todella hankala tajuta.
Ei vittu vaan aukea mulle sen ajatuksenjuoksu.

Sitten ihanana vieraanani, joka on nähtävästi taas tullut jäädäkseen... Ahdistus.Kävin poruokoillani joku aika sitten, vietin siellä ainakin viisi päivää ja koko ajan ahdisti. Ihan kaikki, tavallisetkin ajatukset ahdisti. Niin tekee nytkin.

Mietin itsemurhaa, oon ihan varma että tuun vielä joskus tappamaan itseni ja tässä, turmion kätilöiden uusimman levyn yksi biisi minkä aion jättää hyvästiviestiksi läheisilleni.
 

https://www.youtube.com/watch?v=ExX7QGiV6Ts

Kappale on Sinulle ja kertosäe kuuluu näin:

Kun kuolen pois, en tahdo sinun kärsivän.
Vaikka ikävä on tunteista kaunein.
Tiedän, että olet kotona ja turvassa.
Silti pelkään, että joudut liian kauas.
Sovitaanko, että ole ihan lähellä. Ja, että sinulle on tulevaisuus kaunis.
En osaa selittää, kun päivätkin lyhenee. Pitkälle päästiin, vaikka perille ei koskaan.
Kirjoitin sanat nämä sinulle.
Eikä ne kuole koskaan.

Jotenkin on niin rauhoittava ajatus, hoitajan aikaa ei oo tällä viikolla ja nyt tuntuu että tarvitsisin sitä kaikkein kipeimmin.
Itsemurha on alkanut taas pyörimään mielessä. Ei mulla välttämättä juuri tällä hetkellä ole halua tappaa itseäni, mutta tiedän että joku päivä se tulee vielä ajankohtaiseksi. Ajattelin jo yksi päivä että mitä koettavaa mulla on elämässä?
Mietin kaikenlaisia vaihtoehtoja ja tulin aina uudelleen siihen tulokseen ettei elämällä oo mulle mittää annettavaa. Epäonnistumisia, ahdistusta ja pelkoa kerta toisensa jälkeen.
Ainut kuka mua täällä edes vähä pidätelee on mun rakas koira. Koiran takia mä jaksan, vaikka oon varmistanut sillekkin hoitopaikan jos ja kun minusta aika jättää. Joskus äiteen kans puhuttiin syvällisiä ja sanoin ujutettua lauseen "oon miettinyt että jos mulle joskus kävis jotaki, niin kuka huolehtii koirasta?" Niin äitee siihen "no kyllähän se meille sitten tulee ilman muuta!"
Eli sekin on pois murheista... TIedän ettei avokki siitä huolehtisi ihan varmasti tai ottaisi reisuun mukkaan.

Ahdistus, itketys, paha mieli... Tekis nytkin mieli itkeä huutaa oikein keuhkojen pohjalta pois pahaa oloa, mutta itku ei vaan tuu. Mulla on paha mieli, kaipaan avokkia kottiin. Koulusta on syysloma, ja mitä teen.. vietän sen yksin koiran kanssa kotona.. Avokki on tottakai pitkällä reissulla ja tuskin tulloo kottiin edes viikonlopuksi..
Vituttaa, miksi nää asiat menee aina näin.. :(

Miksi pitää ahdistaa, just ku kaiken pitäisi mennä paremmin?

Mietin vihaisena yksi päivä sitäkin että miksi vitussa mua ei hoideta kunnolla.?!
Mun syömisvaikeuksia ja muita, ahdistusta ja masennusta:
Miksi käyn jotaki vitun käyttäytymisterapiaa missä mulle yritetään syöttää valmiiksijauhettuja mielipiteitä että mun olis parempi olla ja tulisi iloisempi mieli?
Osa noista jutuista tuntuu niin uskomattomalta paskalta.. ei kukkaa terve ihminen voi noin edes ajatella.
Vituttaa kaikki nyt niin olan takaa että voi vittu.
Nyt ahdistus kääntyi yhtäkkiä vihaksi ja tätä tunnetta on todella vaikea kontrolloida.

Pilasin taas tänään monta asiaa. Sössin raha-asiat ja vaikeutin yhden kaverin elämää.
Ei sen niin pitänyt mennä! Vittu, miksi minä.. :/

Ärsyttää ihan vitusti.

Se siitä ihanasta ja seesteisestä olosta sitte taas... Vittuperkele!