TÄssä on sattunu ja tapahtunut kaikenlaista.

Disso oireita on alkanu tulla viikossa jo useammin ja entistä voimakkaampana.
Pelattiin lautapeliä jossa ilmeisesti pelasin muiden pelaajien mielestä huonosti. Mulle naurettiin.
Menin siitä ihan lukkoon ja mua alkoi ahdistaa. Olin nukkunu huonosti eikä muutenkaan ajatus luistanut..
Pelasin edelleen kuulemma väärällä taktiikalla (mikä on mulle ihan vitun sama, mä pelaan niinku mä pelaan).
Peli jatkui ja muilla oli ilmeisesti hauskaa kun taas nauratti.. lopulta paineistuin niin että parahdin ääneen 
"mitä vittua mä teen taas väärin? ku koko ajan naurattaa?!"
Olin jo tuossa kohtaa jossakin kaaaaaukana lapsuudessa ja elin uudelleen pelkoja ja ahdistusta siitä etten ymmärtänyt
mitä teen väärin ja miksi oon näin helvetin tyhmä kun en tajua. 
Itkin ja vaivuin kun uneen... pystyin kyllä pelaamaan, mutta se en ollu minä.
Pari kierrosta meni ihan jossakin muualla, kunnes lopulta aloin heräillä, Rakas säikähti ainakin ihan vitusti
ja niin säikähdin minäkin. Toinen samantyyppinen uneen vaipuminen sattui samalla viikolla...

Häkkivarastoon murtauduttiin ja naapuri tarjosi apuaan koska en ollu koko viikolla kotona. Mietin että
onkohan tuollaisen +40v yh miehen avuliaisuus nyt ihan vilpitöntä ja aika äkkiä selvis että ei vittu oo!
Alettiin ehdotella kaikenlaista, eikä meinattu uskoa kun kerroin että olen varattu, eikä mulla oo aikomustakaan alkaa
säätää Rakkaan selän takana yhtää mitää.
Sitte ulistaan miksi tein niin ja miksi tein näin, enkä edes hyväksy facebook kaveriksi..
Yhdessä vaiheessa keskustelua, mikä onneksi käytiin netissä, tuli naamalle pistoolin kuva ja olo muuttui entistä
turvallisemmaksi.. Lopulta sanoin että jätä mut rauhaan, kiitos avusta, arvostan sitä, mutta siitä en tykkää millaiseksi
se keskustelu lopulta kääntyi.. Estin sen joka vitun paikassa ja ihmettelen miten se edes löysi mut facesta, ovessa lukee nimittäin ihan eri sukunimi kun mitä mulla on.. enkä oo todellakaan ikinä jutellu naapureille niin että ne tietäs mun nimen!
Vitun ahdistavaa, vielä kun on kyseessä seinänaapuri... 
VITUN ahdistavaa tietää että tuossa seinän takana se pervo hakkaa hanskaan ja unelmoi meikäläisestä..
Hyi helvetti.!!!

Mä en vittu ymmärrä miks vitussa tuollaiset kuolaa mun perään, mä en oo mitenkään, en tosiaankaan nätti, oon lyhyt ku kääpiö, tissitön... en meikkaa ja kuljen just niin paskaisissa ja rikkinäisissä vaatteissa että äiteekin häpeää.
Mua ei vaan kiinnosta, enkä mä jaksa muutenkaan panostaa yhtää mihinkää sillä halveksin ja vihaan itseäni niin etten ansaitse mitään...

Oon löytänyt myös itsestäni puolia joita vihaan ja joita pelkään.. oon ihan vitun surullinen kun joudun myöntämään että
mussa on niin paljon piirteitä joita inhoan ja vihaan.. mutta mitäs muuta voisikaan odottaa tälläiseltä luuserilta?

Tulin myös yks päivä vitun surulliseksi.. taloa jossa asun, maalattiin...
Katsoin sellaista parikymppistä tyttöä joka maalasi telineillä seinää... pääsin Rakkaani luo ja pillahdin itkuun.
Minäkin olisin voinut olla tuossa, minäkin olisin ehkä voinut joskus jaksaa tehdä tuota...
Mulla ei oo siitäkään unelmasta ku yli 10 000e velka jota en pysty ikinä maksamaan...
Mä oon niin vitun surullinen ku se ainut juttu mikä olis vielä ehkä ollu mahdollista toteuttaa ei toteudu..
Kaikki menee niin vitusti päin vittua.

Koko päivän on ollu ihan helvetin tuskainen olo, polttanut oon niin että kurkku on kipeä, tai sitte se on vaan flunssaa, joka on ihan vitun outo ajatus kun en oo ollu ihmisten kanssa tekemisissä Rakkaan lisäksi ollenakaan.!

Viikon sosiaaliset kontaktit on monesti parisenkymmentä sorsaa meren rannassa... Ihana mennä koiran kanssa rantaan hiljaa ja jäädä katsomaan sorsia, ne tulee ihan lähelle kerjäämään syötävää, mutta minä välitän niistä sen verran paljon etten anna niille sopimatonta ruokaa. Esim vehnäpulla mikä aiheuttaa kasvuvaiheessa siipien epämuodostumista ja vammauttaa linnun lentokyvyttömäksi.

Olo on vaan niin vitun ontto, tyhjä. Se kun mikään ei tunnu millekkään ja se koskee niin vitusti, riipii ihon irti lihasta...

Oli Rakkaan kanssa eka kunnon riita, mä vittu vihaan tiuskimista ja yhtäkkiä tyyppi tiuskaisee ja alkaa syyttelemään mua siitä että mä laitan sille sanat suuhun ja väitän olemattomia.. olin aivan ihmeissäni että mitähän vittua nyt oikeaststi?!!!!!?!!
Mulla paloi päreet oikeasti ihan täysin ja ensimmäisen kerran rähähdin sille ihan kunnolla. Viimeistelin sivalluksen sillä että aina jos ei tanssita sun pillin mukaan, niin se vitun tiuskiminen alkaa... "no olkoon sitte niin" tai jotakin sen tapaista...
Lopulta kun sitä sitte ruodittiin ihan urakalla, niin että menin pois tolaltani, ahdistuin niin että itkin vielä enemmän..
Kyllä se asia saatiin selvitettyä ja kaikki oli muka pelkkää väärinkäsitystä ja minä reagoin kuulemma liian herkästi..
KUKA VITTU SE EKANA TIUSKII IHAN TURHAAN SAATANA!
Mä ilmoitin että mulle ei vittu sitte tiuskita tai siitä repeää helvetti irti joka kerta. 
"mä nyt oon vaan vanha jäärä" voi vittu voi, jos mun äkkipikaisuus ei käy, niin sillo sietää miettiä sitäkin mikä mun reaktion aiheuttaa, nii kannattais pitää turvan kiinni.
Oon edelleen ihan pois tolaltani ja se varmaan kaiken tämän paskuuden takana taas on.. oon ollu jo monta päivää yksin
ja meen täälä kämpässä pitkin seiniä. Olo on vaan niin tajuttoman paha, siis ihan hirveä!
Mä en tiiä miten päin pitäis olla eikä mikää helpota oloa.

Aina istun sohvalla ja mietin tätä samaa "tässä nää vuodet valuu ohi, ja mä en saa mitään aikaan.. tässä mä vaan makaan voimattomana ja surullisena, mielessä pitkä tehtävälistä, mutta mihinkään ei oo voimia..."
Vituttaa kun kaikki aika vaan valuu sormien läpi eikä oo koskaan voimia tehdä mitään. Ei vittu niin yhtää mitää.

Saikkua kirjoitetaan jossaki vitun naurettavan 2kk pätkissä..  Saatteessa kelalle lukee että "kuntoutetaan potilasta työelämään pienin askelin" 
Niinku mitähän vittua?! 
Onko se mun saikun tarkoitus (mikä ei mitään auta kun ahdistaa jo sinne ens vuoden alkuun jolloin saikku loppuu) vaan ainoastaan saada mut äkkiä edes siihen kuntoon että mut voi työntää työelämään. :DDDDDDDD
Eikö se potilaan kunto ihan sen itsensä takia olisi paljo tärkeäpää ku työelämä? MIssään lapussa ei ikinä lue tavoitteena että potilaan tilaa pyritään kohentamaan, että hän suoriutuisi jokapäiväisestä elämästä, oppisi hallitsemaan tunteitaan ja terapiassa siinä sivussa purettaisiin traumoja, että potilas tervehtyisi ja pääsisi elämässä tasapainoon.
mutta ei, aina se on ensimmäisenä työtyötyötyötyö!!! Mikä vitun työ! kun ei niitä vitun työpaikkoja oo terveillekkään!
Miten vitussa mulle käy.. :/ 
Miksi niillä on niin kova hinku laittaa mut äkkiä takaisin työkykyiseksi, kun olis tärkeää että saataisiin mut ensin nyt elinkykyiseksi joka selviäis edes normaalisti kodin pyörittämisestä.

Miksi täälä on ylipäätään edes pakko elää? Tyhjän panttina, muiden arvosteltavana? Syömässä niiden kunnollisten rikkaiden veronmaksajien euroja joita ne kovalla työllä ja isolla rahalla valtiolle maksaa! 
Minä, onneton luuseri joka ei oo koskaa päässy elämässä eteen ei taa, joka on niin rikki ettei se tuu ikinä selviämään
normaalista elämästä, minä joka on tahallaan tietenkin ajanut itseni tähän tilanteeseen, laiska paska joka vaan keksii tekosyitä että voisi välttää työntekoa! (aika vitun kiero ja vilkas mielikuvitus saa olla jos kaikki nää tekstit on keksittyjä, uskaltaisin väittää).. 

Kysyn vaan että mihin vitun työelämään ku en oo koskaan sellaisessa ollu.
Se on oikeasti mulle täysin vieras ympäristö, enkä vaan kestä niitä paineita joita siitä tulee joka päivä.
Ennenpitkään pää vaan leikkaa kiinni. 
Mä en kestä niitä paskoja oloja missä työntekijää ei arvosteta, sillä ei oo mitää oikeuksia niihin juttuihin mihin oikeasti
pitäisi, eli työterveyteen, YLITYÖKORVAUKSIIN, VIIKONLOPPU JA ILTALISIIN JNE! 
Ei mua kiinnosta kiusata itseäni epäreilussa ympäristössä jossa työtä ei arvosteta vaan vaaditaan koko ajan enmmän.
Se ettei mulla ole TAASKAAN ketään kuka puolustaisi vaan aina kaikki paska sataa niskaan jos yrittää edes miettiä mitkä on mun oikeudet työntekijänä...! 

Mua ahdistaa pelkästään jo sekin että pitäisi mennä kuntouttavaan, mä en suostu ku kerta viikossa ja 4h kerrallaan, eli ehdoton minimi.. ja mitä helvettiä mä mitää teen ja missä?!?
Mulla ei oo mitää tietoa tään kaupungin firmoista jotka tälläisen hullun ottaisi orjatyötä tekemään. En halua minnekkään kauas, sillä kulkeminen maksaa eikä se oo ilmaista! Siihen ei tietenkään saa MITÄÄN avustusta.,,
Vituttaa polttaa rahaa sellaiseen mikä vaan lisää pahaa oloa ja ahdistusta.
Missä mä muka pärjäisin, ku oon sosiaalisesti niin vitun hömpelö, en halua olla tekemisissä ihmisten kanssa,
en enää edes osaa, eikä mua paskan vertaa kiinnosta ihmiset. Mä en jaksa mitää vitun hyvänpäivän lässytyksiä säästä tai koirankakasta, koska mua ei vittu vaan kiinnosta. Mielummin on hyvempi olla hiljaa! 
Asiakaspalvelussa en enää pärjää, enkä kyllä mistää muustakaan..

Sitte tuli uusi pelko, mitä jos mulle käy niinku osalle porukasta, että on liian terve saikulle, mutta liian sairas ollakseen töissä.. sitte oltais taas sossun rahalla ja sitä en vittu halua.. 

Mihin mä muka meen ja mitä mä muka teen ku mikää ei kiinnosta mua, mä pelkään ihan liikaa.. ihan kaikkea.
Mulla ei oo toimintakykyä, ei enää.

Mä en tiiä mitä vittua mun pitäis elämässä tehdä. Mulla ei oo enää mitää mitä mä uskaltaisin tai edes haluaisin tavoitella, koska epäonnistun niinku aina ennenkin.
Mä en vittu vaan jaksa enää pettymyksiä ja pelkään ihan tosissaan että Rakas kyllästyy ja jättää.
Menettämisen pelko on todella järjetön..

OOn myös tuota pohtiessani tajunnu miten mä nään itseni, no toki vittu oon tiennyt sen, lol.
Mutta miten se vaikuttaa siihen miten mä LUULEN että muut näkee mut.
Mä pidän itseäni aina muiden pahimpana vihollisena, kaikki vihaa mua heti alusta, edes varmuuden vuoksi, ja pelkään
tekeväni väärin, koska en oo meedio ja osaa lukea ajatuksia, mutta jos siinä en onnistu, niin saan paskaa niskaan..

Oon ihmetellyt miten ihmiset näkee mussa empaattisen, kiltin ja hyväsydämmisen ihmisen.
Mä en vaan vittu tajua.. Se mitä oon kuullut vuosien ja taas vuosien ajan ja kuulen edelleen rakkaan isäni suusta..
"suvun musta lammas" "laiska paska" "tahallaan välttelet työtä! (ja jos se ei muuta keksi niin se syyttää mun lemmikkejä siitä!!) "älä nyt luule ittestäs liikoja" "kyllä sä ootkin ruma" "miten sä oot tuollei meikannu" "mitä sä nyt sen siihen laitoit" "miks et osaa vittu lukea mun ajatuksia" ihan järjetöntä paskaa!

Kyseenalaistin sen myös vahvasti että näkeekö ihmiset mut oikeasti saasteläjänä niinku minä ja aika usein oon vakuuttunut siitä että näkee.. 
Kyllä se naamaraja pätee tämänkin tyttösen kohdalla.. en nyt oo koskaan odottanut mitää huippusuosiota varsinkaan minkään muotipellejen ja pikkulissujen parissa tai siis aikuisten pikkulissujen, mutta kyllä se kieltämättä vituttaa.
Ulistaan siitä että pitää olla persoonallinen, mutta kuitenkaan ei saa olla liian erilainen ettei erotu massasta.
ja mitä se naama, tyyli tai vaikka auto jolla ajaa vaikuttaa yhtää mihinkään? 

Vihaan tätä kaikkea, vihaan elämää, ihmisiä... 

Mä en vaan kestä elämää.


PS: Lisää avautumista!!


Huomenna pitäisi olla jo 12 aikaan skarppina ja nähdä anoppia + Rakkaan siskoa lounaalla.!
Voi vitun vittu, se että oon edelleen ihan poissa tolaltani ja sitte pitäis mennä hymistelemään ja esittämään!
Samaan aikaan haluan olla yksin, mutta sitten taas jonkun seurassa koska pää ei kestä nyt yhtää omaa seuraansa.
Mitä helvettiä mä vittu teen, ku viiltely on liian työlästä peitellä, ellen hanki sitte oikeaa maalia joita käytetään maskeerauksessa ja jotka ei pienestä hikoilusta irtoa.
Mutta sitte taas se riemu mikä siitä repeää jos jäisin siitä kiinni..
Mutta jotakin pitää keksiä, katoan siis googlen ihmeelliseen maailmaan ja yritän keksiä jotakin, polttaminen ei oo vaihtoehto kuitenkaan.