maanantai, 28. toukokuu 2018

Uusi alku??

Oon ollu niin pahasti hukassa itteni kanssa, mä en oo aikoihin tuntenut itteäni, en tiiä mitä oon ja mikä mun ehkä pitäis olla? 
En oo tienny mitä haluan, toivon, kuka olen. Olin vaan tyhjä kuori. Ontto, kylmä ja kipuileva tyhjä kuori.

Luulin jo että olisin oppinut kuolettamaan tunteeni, tarpeeni.. luulin olevani hyvä siinä. En kaipaa läheisyyttä, enkä romanttisia tekoja, aitoa rakkautta, se on ihan paskaa se! 
Tai.. niin ainakin luulin vielä pari kolme viikkoa sitte.. 

"yhtäkkiä" tajusin että haluan erota. 

EROTA! ????
Täytyy myöntää että alussa hätkähdin ajatuksiani itsekkin. Mitä ihmettä?! 
mistä näitä ajatuksia tulee? 
Inhosin niitä, mutta vähitellen opin tajuamaan niitä, aloin tajuta syitä sille miksi tunsin niinkuin tunsin.
Pohdin ja kääntelin asiaa päässäni, onko tää oikeasti totta.?

Kun aloin puhumaan kaverille tästä, niin syitä vaan alkoi pulppuamaan.. Tajusin ettei mun läheisyyden kaipuu minnekkään oo hävinny, siellä se on ollut, kuopattuna ja yritetty unohtaa... Mutta sitkeästi se virui kylmän ja märän kuopan pohjalla kaikki nämä vuodet, itkien iltaisin hiljaa, voi kunpa joku halaisi... 

Olin oikeasti keväällä ja alkukesänkin, ihan paskana, siis todella paskana. Mietin jo vakavissani itsemurhaa ja ajattelin hoitaa sen todennäköisesti räjäyttämällä/polttamalla/jne tavalla niin ettei minusta jää mitään haudattavaa.. hävittää vaan itsensä.. 
Mä en nähnyt mitään tulevaisuutta ja aloin jo epäillä omia päämääriäni... haluanko tosiaan sitä?.. vastustin ajatusta siitä mitä oikeasti halusin, kunnes tajusin että ei perkele, ei tää oo yhtää sitä mitä haluan.. 

Yhtäkkiä päähäni iski selkeä kuva siitä mitä haluan tulevaisuudelta, mitkä ovat tarpeeni parisuhteessa, ja millaisena näen tulevaisuuden täällä, etelässä.. En ainakaan sellaista tulevaisuutta kun halusin, kysyin itseltäni, elänkö parisuhteessa onnellisena? En elä, en edes tiedä mikä parisuhde, hyviä ystäviä pikemminkin. Läheisyyttä ei oo, ellen oma-aloitteisesti taaskaan tee sitä eka itse. Enkä mä voi pakottaa toista koskettamaan, kun sen läheisyyden ja koskettamisen halu pitäisi tulla puolisosta itsestä, lämmin välitys ja hellyys.. 
Minkäänlaista henkisenpuolen tukea on myöskään turha odottaa, pikemminkin turhautunutta suuttumusta ja kettuilua.. 

Monen tekijän summa on johtanut tähän, siihen miten vitusti oon kasvanu ihmisenä tämän melkein kahden vuoden aikana mitä oon täällä, ihmeellisessä, ihan omassa kulttuurissa ollu ja asunu... 
En voi missää nimessä vihata täältä ketään, kyllä mä enemmänki ajattelen entisestä rakkaasta niin että se on eron jälkeenkin hyvä kaveri.. Niinku nytkin tuntuu olevan. Se riippuu toki ihan siitä miten se tämän kaiken tulee ottamaan.
Tämä vuodet mitkä on ollu mun elämän ehdottomasti paskimmat, on kasvattanut mua ihmisenä ihan vitun hurjasti, nyt tiedän minkälaisen miehen haluan, minkälaisia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä siinä pitää olla, haluan että joku ihan oikeasti rakastaa mua, että minä oon se ykkönen, sellainen jota ilman ei pystyisi elämään. Se kuka ymmärtää toista saumattomasti, on tukena, rakastaa, koskettaa.. se kuka haluaa yhteisen tulevaisuuden, se kenellä on selkeitä päämääriä elämässä ja unelmia.. 
Ei tarvi olla miljonääri joka vie karibian risteilylle.. Ihan tavallinen, maanläheinen, eläinrakas, kiltti ja ehkä romanttinenkin mies kelpaisi, sellainen kenelle minä olisin se tärkein, eikä se pelkäisi näyttää sitä. Se kenen vuoksi ollaan valmiita tekemään joskus kompromisseja ja se kenen takia käydään joskus  omalla epämukavuusalueella, toisen vuoksi.
Se kuka tukee ja kuuntelee, se kuka haluaa olla ja tehdä mun kanssa, käydä joskus keikoilla.. ihan tavallista elämää.. 
Olen valmis kyllä ottamaan myös sen riskin että jään loppuelämäkseni yksin, mutta mielulmmin niin, uudessa kaupungissa, ystäviä ja perhettä lähellä, kuin täällä.... etelässä... jossa mulla ei oo enää ketään. Entinen rakas, hän on se ainoa jonka täältä tunnen, ei mulla oo täällä ketää, miksi siis jäisin?
Mä voin täällä vain helvetin huonosti, nyt kun on tajunnut että mulla on mahdollisuus päästä täältä pois! Siis ihan oikeasti pääsen täältä pois! Tuntuu ku iso taakka olis tippunu harteilla, ei se mun elämä yhtää helpompaa oo uudessakaan kaupungissa, mutta on se monin verroin parempaa sillä siellä on edes jonkinlainen turvaverkko.. 
Siis ihan oikeasti, ku isot ja raskaat kahleet olis tippunu irti! Mä oon vapaa! Vapaa! 

Kun täältä pääsen pois ja asettumaan uuteen kotiin, meinaan keskittyä vain itseeni, harrastuksiin, kavereihin, käydä vaikka saunomassa porukoilla, lenkkeillä luonnossa, haaveilla, sisustaa, elään vaan omille tarpeille, vaan ja ainoastaan omaa persettä ajatellen.. ei tarvi huomioida ketään, eikä elää toisen ehdoilla, ei tarvi enää unohtaa itseään, vaan voi elää itselleen, muuttumatta kuitenkaan itsekkääksi, vaan edelleen säilyttää empaattinen ja auttava puoli.. 

mutta,

 

 

MINÄ   OLEN  VAPAA!!!!

tiistai, 1. toukokuu 2018

mätä yhteiskunta!


Oon niin vitun kyllästynyt tähän yhteiskuntaan. Yhteiskunnan aivopesuun jolla yritetään saada yksilöstä kaikkensa tekevä koneiston näkymätön osa, joka tuotaa mahdollisimman paljon "yhteiseen kirstuun" = rikkaiden taskuun.
Työoloja kurjijstetaan entisestään ja ihmisiä syyllistetään, kun lisää ei synny!
Millä kukaan lisääntymishaluinen ensinnäkin lisääntyy, kun potkut saa siitä että naama ei miellytä! Ei kukaan uskalla rakentaa tulevaisuutta, perustaa perhetta ja KULUTTAA!!! kuluttaa niin vitusti, kun huomenna ei ehkä oo työpaikkaa.
Onko rikkaat oikeasti noin saatanan naiveja ettei ne tajua ettei karja pysty kuluttamaan, jos ei oo millä kuluttaa!!

Kaikki alkaa tasan siitä hetkestä kun synnyt. Sinut kastetaan todennäköisesti johonkin uskontoon ja väylä suoralle aivopesulle on valmis.
Kerhossa ja hoidossa valmennetaan jo lasta tekemään parhaansa, liikaa ei saa ihmetellä eikä kyseenalaistaa, sillä aikuisen sana on laki!
Eskarissa sama valmennus ja aivopesu jatkuu, koulussa liikunta tulee mukaan kuvioihin, sillä pitäähän rikkaiden karja olla hyvässä kunnossa että ne voi suorittaa alipalkattuina elämäänsä, tai sitten sillä työkkärin yhdeksällä eurolla.
Luovia ammatteja halveksitaan, muusikkoja, taiteilijoita jne.. sillä hehän työllistävät itse itsensä, eikä heitä pysty kahlitsemaan loputtomaan oravanpyörään, niinkuin esim nöyrät sihteeriköt, jotka omassa pienessä kopissaan puurtaa kahdeksasta neljään...  
Aina pitää jaksaa, aina pitää olla vitun hyvä ja voitaa.. kunnianhimottomia ihmisiä halveksitaan, miksi?
Lapsia aivopestään ja valmennetaan esikoulusta saakka, sama jatkuu ammattikoulussa tai lukiossa, mitä kukin koskaan opiskelee.. ollaan laadittu asteikko jonka mukaan kerätään tähtitarroja todistuksiin ja luodaan itselle harhainen merkitys omasta tärkeydestä. Niitä keitä ei kiinnosta kilpailla ja keillä ei ehkä oo rahkeita, painostetaan kovemmin, haukutaan tyhmiksi ja yritetään ilmeisesti häpeän kautta saada heistäkin mahdollisimman tuottoisia.
Kaikki perustetaan sille että karja synnttää lisää karjaa ja aivopesu puree kaikkiin.

Joskus vaan syntyy yksilöitä jotka ovat olleet kierrossa kauan, ne jotka tajuaa jo lapsena mikä mättää.
Heitä vähätellään ja leimataan hulluiksi, totuushan ei saa paljastua missää nimessä! 
Psykiatrian polilta saa ihan diagnoosin siihen että ihminen on herännyt, nähnyt totuuden ja haluaa kulkea omia polkujaan, osallistumatta tähän merkityksettömään oravanpyörään jota kait elämäksikin joku väittää.
Ihmiset jotka tästä kieltäytyy, saa sokean karjan vihat niskaansa.. 
"helppohan se on..." "ei se nyt noin voi mennä että kaikki eläkkeelle jää!" jne.. 
helppoa... niin, se on todella helppoa ja kaikilla on siihen mahdollisuus... sääli että niin moni elää elämäänsä harhassa.
Luoden itselleen harhaisen merkityksen ammatista, omakotitalosta tai lapsista, ja siitä kultaisestanoutajasta farmarin takakontissa. 

Samalla hetkellä kun karja ottaa omakotitalon tai auton lainan, olet entistä tiukemmin suorittamisen talutusnuorassa.
Miksi ihmeessä suorita`t?
Ketä varten? 
Miksi elät harhassa että jollakin tuolla olisi joku merkitys? 
Rikkaat ovat tyytyväisiä, karja pysyy ruodussa, kyseenalaistamatta, suorittaen.
Rikkaat, ne raukat, jotka ovat vain koneiston osasia itsekkin ja jotka kuvittelevat että heillä olisi jotakin valtaa :DDDD

Kuka on keksinyt "merkityksen"?
Minkä vuoksi? 
Mitä on "merkitys"? 
Miksi tämän pelkän sanan eteen tehdään niin kamalasti töitä ja yritetään todistella niin monelle jotakin?

Luuleeko joku oikeasti että naapurin seppoa ja perttiä kiinnostaa se että pikkuperhe naapurin kolmiosta on muuttamassa omakotitaloon, ottanut ison lainan jota maksetaan vielä eläkkeelläkin ja autokin pitää uusia?
Merkitys noissa asioissa on vaan ja ainoastaan tälle pikkuperheelle, ja sekin on itseluotua harhaa.
Millään ei ole mitään merkitystä. 

Tämän harhaisen kuplan ulkopuolella elää pieni osa ihmisiä, niitä ketkä ovat heränneet, havahtuneet, nähneet totuuden ja maailman järjettömyyden merkityksen harhan tavoittelussa.

He, ketkä ovat saaneet korkeammalta viisautta nähdä tämän yli ja kyvyn olla ihmisen itsekyyden ja vilpillisyyden yläpuolella. 
He, ketkä eivät ole valmiita suorittamaan elämäänsä argumentilla "nokun, niin on aina tehty!" 
Niin varmasti moni onkin, mutta miksi tehdä niinkuin muut ohjailee ja uskotella itselleen olevansa onnellinen, kun maallisen mammonan ja menestyksen tavoittelu ei ole mitään, ei muutakuin helvetin uuvuttavaa ja ajaa ihmisen voimaan helvetin pahoin! 
He, ketkä eivät näe itsekkäässä pyrkyrimäisessä elämässä mitään tavoiteltavaa, vaan haluavat elää toisia ja ympäristöään kunnioittaen. Välittäen pyyteettömästi ja vilpittömästi.
He, keille maallinen mammona ei tuota onnea, vaan aidot asiat. Luonto, vuodenaikojen vaihtelu, kevät.. syksy.. linnun laulu. Niistä asioita jotka ovat OIKEASTI OLEMASSA!
Yksinkertaista, kaunista ja vastikkeetonta! 
Herätkää ihmiset harhastanne! 

Miettikää sitä mitä oikeasti haluatte!
Tehkää sitä mikä tuntuu oikeasti hyvältä!
JA! 
MUISTAKAA KYSEENALAISTAA! 

Miksi niellä purematta, "koska aina ennenkin on ollut näin!" 
Miettikää miten paljon parempaa voisi ollakkin jos ottaisitte "pään pois perseestä" ja miettisitte ihan niillä omilla aivoillanne miksi asia ei voisi olla toisin jatkossa? 
Miettikää mikä on juuri SINUN mielipide!
Mitä juuri sinä oikeasti asiasta ajattelet? 
Mikä on sinun AITO mielipiteesi, mitä sinä oikeasti asiasta ajattelet
ja miksi?

Kyseenalaista, kyseenalaista ja kyseenalaista! 

"se on aina ollu niin" on jonkun yksittäisen ihmisen mielipide jota yksilöt ovat alkaneet seuraamaan, koska ilmeisesti oman valtavan aivokapasiteetin käyttäminen on niin kovin vaikeaa?! 
Niinpä, miksipä ajattella itse kun joku muu on tehnyt sen jo sun puolesta.. 
Miksipä käyttää aikaansa asioiden pohtimiseen ja TOTUUDEN etsimiseen, kun elämisen kaava annetaan "ylhäältä", kouluista ja oppilaitoksista! 
VOI KUINKA VÄÄRÄSSÄ TE OLETTE! 
Karjalle voisi pikemminkin sanoa "helppohan se sun on tehdä niinkuin kaikki muut!"
Silloin yksilöön ei kohdistu arvostelua, yksilölle annetaan tähtitarroja kun se suoriutuu niin vitun hyvin!
Koneisto pyörii ja ihmiset on vain sen osia jotka on korvattavissa uusilla koska tahansa.
ja tälläisessa ympäristössä ihminen kokee itsellään olevan iso merkitys :DDDDD 

Toivon maailmaan todellakin enemmänneitä, ja itse olen päättänyt elää niin että pääsen kierrosta pois, vapaudun ylemmille tasoille eikä tänne maan päälle tarvitse enää ikinä palata. 

torstai, 15. maaliskuu 2018

kirje, sinulle exäni...

Nyt tässä paukutan kaiken sen mitä mun olis pitänyt suhteen aikana sanoa, saattaa tulla aika sekavaa tekstiä ja muistoja sieltä täältä, mutta nämä ovat ne muistot jotka ovat jääneet parhaiten mieleen! 

Ensinnäkin, miksi helvetissä pidin mua vaan pelkkänä itsestäänselvyytenä, sellaisena joka sanoo sen mitä sinä haluat kuulla??? Miksi et kunnioittanut mua paskan vertaa? Miksi helvetissä aliarvioit minut aina??! Mikä helvetin vika mussa oli kun kaikkien muiden seura kelpasi mutta ei minun? Se ala-arvoinen kerta baarissa kun sain hakea sinut oman tyttöystäväsi seuraan, jonkun random horon luota kikattamasta.. mä en vaan tajua mikä helvetti mussa oli nin paljon vikana, että en kelvannut kuin pitämään kodista huolen... en riittänyt edes seksiin, mutta sitähän tuollainen charmikas uros sai varmasti työreissuillaan kyllikseen,, koska oma ja "vitun hyvä" pillu ei vaan kiinnostanut, varmaan oli rehkitty ihan koko viikko, kun ei sitä kuulemma aina jaksanu??? kenen vitun kanssa sitä sitte tehtiin?? Mikä mussa oli vikana saatana?? Miksi sä sitte pidit mua kämpillä odottelemassa viikonloppupiipahduksia jos mä en kerran enää kiinnostanut???  ja sitte soitat melki vuosi eron jälkeen ja aloitat puhelun että "en mä sua tästä syytä mutta" :DDDDDDDD  Ihan kuule itse omilla sekoiluillasi ja uhkaamalla hakata mut, eikä se melkein lyöminen oo ollu kaukana parina muunakaan kertana... ja jos kerran töissä onnistuu vielä riehumaan ittelleen potkut, niin kannattaisikohan miettiä ihan peilin ääressä että missä on syy...  mä yritin päästä sun päänsisään edes niin että voisin yrittää ymmärtää sun motiiveja toimia noin hämmästyttävän paskamaisesti oikeastaan jokaista kohtaan.. kai sä oot sitte vain niin saatanan katkera jostakin, ja jos se olisikin porua vituiksi menneestä parisuhteesta, niin saat kyllä taas kattoa peiliin.. oot kuulemma rauhoittunut, niin mtulle kerrottiin :DDDD olisi ollu hauska seurata sivusta millainen sä sitte olit ku sä et ollu noin täydellinen kusipää.. ja minä menin sun leppoisan juttelun harhaan.. en edes tajunnu että puhelias ja vitsikäs ihminen kenen kanssa meni NETISSÄ monta tuntia, olisikin ihan erilainen kun päästään saman katon alle.. niin se juttu vaan loppui..  mä en edes tajua miksi vaivauduit tulla kotiin käymään reissuiltasi? eiköhän joku mahdollinen pano olisi sun pyykitkin pessy... huomasitko, jossakin vaiheessa pyykkihuolto loppui, kerroin kyllä seikkaperäisesti suomenkielellä sulle miksi niin kävi, mutta sä et ikinä reagoinu yhtää millää tavalla... paitsi reagoit ihan käsittämättömissä tilanteissa asioista joita ei edes meedio pysty selvittämään, se tuntui aivan helvetin epäreilulta ja pelottavalta, ihminen kenen pitäisi olla turvallinen, olikin kaikkea muuta kilahdellessaan mitä ihmeellisimmistä asioista.. kun lause "minä teen sitten jotakin muuta" (hieman pettyneellä äänellä) saa ihmisen sellaiseen raivonvaltaan huutamaan jotaki exätraumaansa että meinaa käydä päälle, niin olis pitäny jo sillo tajuta lähteä.. en edelleenkään tiiä mitä tein väärin, mutta haukut sain, ihan niinku isältä, ja nykyiseltäkin.. sä oot kyllä niin mysteerinen mies,, sä annat ymmärtää että sulla ei oo kaikki hyvin, mutta sä et puhu ja kannustava lause "puhut niin paljon kun haluat, ja jos et halua niin on ok olla kertomatta" saa ihmisen raivonvaltaan huutamaan vaan enemmän, niin pitäis asialle tehdä jotakin.. mä ihmettelen mikä mussa oli vikana tuossakin asiassa, kun omalle tyttöystävälleen, jota muuten kehuit kavereillesi, snadisti sovinistisesti, mutta yritit kuitenkin. Mikä vika mussa on kun sä et voinu puhua asioista??? samalla sitte sivuutit ja mitätöit mun mielenterveysongelman, ihan kuin ne olis ollu jotakin mun omaa keksintöä! Yritin kuulemma vaan vältellä töitä, ihan ku sä et olisi uskonu yhtäkää niitä kertoja kun yritin saada töitä... mä olin kuulemma väärässä, töitä kuulemma löytyy ku vaan menee... sanoo herra tekopyhä paska jolle iskä puhui armeijan jälkeen työpaikan valmiiksi.. niin, ohan se helppoa vaan mennä suhteilla hankittuun työpaikkaan. Sun ymmärryksestä, poikapieni puuuttuu se että työpaikan hankkiminen itse, ihan omatoimisesti ilman että on työkokemusta on sangen vaikeaa, varsinkin pienellä paikkakunnalla missä yks avoin työpaikka vuodessa. Se on jännää miten on vaan niin helppo tuomita ihminen, sinun oma avopuolisosi pelkän olettamuksen perusteella. Samalla kun sä kielsit ja mitätöit mun mielenterveysongelmat, sä teit niitä mulle helvetisti lisää. Kiitos siitä. Kiitos ihan helvetisti, osittain saan kiittää sua että mä kuulen ääniä, mies ja naisääni puhuu ajoittain, yksittäisia sanoja tai lauseita. "mitä kuuluu" on ollu kyllä ehdottomasti paras.. sekin ihmetyttää miksi et ikinä reissuiltasi soittanut, ja se ei kelpaa syyksi että mä en tehnyt niin, miksi helvetissä mä olisin soittanut kun sä olit viisikin minuuttia hiljaa puhelimessa etkä edes yrittänyt sanoa mitää, mä en vaan vittu tajua, omaa toimintaansa on niin vaikea nähdä kun pitää itseään täydellisenä! Enkä kyllä ymmärrä miksi helvetissä mä kituutin sun kanssa niin monta vuotta ihan täysin turhaan... turha kitistä että sitte puolen vuoden päästä tuntui pahalta,, olis pitänyt suhteen alussa jo miettiä sitä miten toimit ettei tuohon tilanteeseen joudu..  Sä oot kyllä niin ihmellinen ja mysteereitä täynnä oleva mies, voi veljet, ei voi oikein muuta sanoa.. ihan turhaan mä tämänkin varmaan kirjoitan, se kaikuu kuuroille korville, eikä mikään merkitte sulle mitää.. ihan niinkuin ne mun kaikki epätoivoiset pyynnöt mitkä sä kylmästi sivuutit kerta toisensa jälkeen. Ei voi muutaku toivottaa lämpimästi onnea sille sun uudelle panolle.. oon ihmeissäni jos suhde kestää edes niin pitkään kun mitä meillä kesti, ei tuollaisen narsistisen paskan kanssa kukaan jaksa menettämättä järkeään... ootko koskaa oikeasti miettiny missä vois olla syy, kun kaks tyttöystävää joiden kanssa oot ollu suhteessa peräjälkeen on menettäneet mielenterveytensä aikana ku ootte seurustelleet? Mä en sentään ollu vuotta osastolla, mutta ei se kyllä kaukana oo ollu sekään. Tein kaikkeni sun eteen ja uhrasin joskus jaksamistani paljon pidemmälle kun mitä olis ollu edes tarpeellista, tuossa vastikkeettomassa suhteessa missä kaikki toimi vaan yhteen suuntaan, harmi että yhteys minuun päin oli rikko jo alusta saakka.. Sitä en kyllä edelleenkään ymmärrä, miksi sä ikinä aloit olla mun kanssa jos mä olin niin kertakaikkisen paska ja vastenmielinen ihminen?? Miksi sä et vaan lähteny menemään? Ei, ei tietenkään kun jostakin tekemästään pitäisi ottaa vastuu.. mutta eihän sellainen käy, kun syytä ei voi sitte vierittää kenenkään niskaan. sä olit just sitä kaikkea mitä mä en halunnu, aluksi vakuutit mut kyllä ihan muusta. En voi ku toivottaa hyvää loppuelämää, ainoastaan se harmittaa että mulla jäi edelleen tärke tavaroita sinne, mutta sen henkisen esteen yli pitänee kyllä kiivetä.. Toivottavasti sä edes kuolinvuoteellas viimeistään alat miettimään asioita.
Tiedätkö, mun lähtö ei tuntunu pahalta, en oo kertaakaan itkenyt sun perään tai haikaillut, ihan omalla toiminnallasi alleviivasit vuosien ajan omaa kohtaloasi tähän suuntaan. Olisit joskus ottanut pään pois perseestä ja ajatellut jotakin muuta kuin itseäsi.. se hauskin kommentti erossa, "kun mä maksoin kaikkea" niin että piian pitäisi pysyä tyytyväisenä kun sille ostetaan annos kebabranskalaisia? Ne muutamat onnettomat lahjat, jotka oli varmasti jotakin huonon omantunnon paikkausta ei kuule paljoa lämmittäny kun sä olit toiminnallas repiny mut rikki jo kauan sitte.. mä olisin tarvinnut sen kuka halaa, kuka ottaa itse kontaktia minuun ja kysyy mitä kuuluu, kuka ymmärtää ja on tukena kun on hankalaa, olis ollut hauska ettei omia mielenterveysongelmiaan tarvisi piilotella ja hävetä. Olisin tarvinnu läsnäoloa ja tsemppiä. Raha ei mua kiinnostanut, vaikka sä oletit toisin. Yritit uskotella mulle että mä olin tullu sun rahojen perässä :DDDDDDD  mua ei kuule kiinnosta sun työmaalla hikoillut 15e/h, ei yhtää. mulla on kyllä rahaa sun maksamista veroista jotka tulee rahana kelalta.  Onnea ja hyvää loppuelämää, toivottavasti et pilaa muiden elämiä ja tuhlaa heidän vuosiaan parisuhteessa josta et oo kiinnostunut millää muotoa. Säälittävä paska.

torstai, 15. maaliskuu 2018

pitkästä aikaa...

... noniin, monen monta asiaa on tapahtunut sillä välin ku tietokone on ollu paskana enkä oo päässy kirjoittamaan...

Tuntuu niin pahalta, ihan kuin viimeinenkin väline pahan olon poistoon olis ollu riistettynä pois.
Varakone oli, mutta se ei hyväksynyt nettiä?!?! Enkä oo mikää tekniikan ihmelapsi, niiin oltiin sitten ilman konetta ainakin puoli vuotta.

Syksyllä kadotin itseni, juuri kun tuntui että kesällä olisin löytänyt päämäräni. 
Olo on edelleen kuin olisin eksyksissä, en tiedä suuntaa, mulla ei oo mitää tietoa tulevaisuudesta, ei tietoa siitä mitä mulle tapahtuu huomenna, viikon tai puolen vuoden päästä. Se on ihan helvetin ahdistavaa seistä koko ajan risteykssessä odottamassa kyytiä, muta sitä ei ikinä tule. Mitä helvettiä mä teen?
Mulla ei oo voimia yhtää mihinkää, mua ei oo ikinä huolittu töihin..  helsingin kermaperseet vaan huonontaa köyhän olojo koko ajan ja kohta mulla ei oo rahaa asumiseen.. näen sieluni silmin miten joudun vielä takaisin porukoiden nurkkiin kuuntelemaan isän urputusta...  mä pelkään.. mä pelkään joka hetki niin saatanasti.
Eilen vain oksensin ja ramppasin muuten vaan vessassa enkä pystynyt syömään.. tuntuu että jos m änyt lyhistyn kaupan lattialle, mä en pääse enää koskaan ylös. Luovuttaminen on mielessä usein... en vittu vaan enää jaska.

OOn kokeillut pitää arjen tasaisena, tehdä rutiineja itselleni, mutta mikään ei auta.. olo on koko ajan vain väsyneempi ja uupuneempi .. en vaan vittu tiiä enää mitä mun pitäis tehdä"!!!!!
Ihmiset vaan haukkuu ja vähättelee, syyllistää ja sanoo että tilanne on mun oma syy... vaikka mun tilanne alkoi jo silloin kun synnyin ja isällä ei ollu valmiuksia kasvattaa lasta, omien mörköjensä takia..
Miten reippaasta ja iloisesta, sosiaalisesta lapsesta saatiin aikuinen joka pelkää ihan kaikkea. Aikuinen joka ei pysty toimimaan edes kaupassa ja joutuu paniikkikohtauksen takia ryntäämään ulos.. 
Aikuinen jolla ei ole yhtään toimintakykyä tai itseluottamusta, aikuinen joka ei kestä edes pienintä stressiä vaan ahdistuu sängynpohjalle... 

OOn käyny läpi kipeitä asioita ja niitä alkaa tihkumaan mieleen tuon tuosta.

Eräs hyvä esimerkki:

Lähdin taas kerran kuskiksi exälle baariin, katselin hiljaa sivusta kun exä jutteli kaverinsa kanssa ja lauloi karaokea.
Hän lähti ties monettako kertaa tupakille tukappakoppiin, ja aikaa kului... oli kulunut varmaan puoli tuntia kun juttelin exän kaverin kanssa. Lähdin lopulta etsimään eksää ja sieltähän se löytyi, tupakkakopista juttelemasta jollekkin random emännälle. Ei siinä, sanoin että sua on etsitty, että tuu meidän kanssa. Samalla sydämmeni särkyi.. koko iltana exä ei puhunu mulle sanaakaan, eikä oikeastaan muutenkaan. Juttua riitti kyllä muiden naisten ja miesten kanssa, netissä...
Pelaaminen oli kaikki kaikessa, se oli niin vitun kamalaa kun JOUTUI oman tyttöystävän kanssa katsomaan YHDEN elokuvan, minkä sai yleensä vielä itse valita ja mikä ei kiinnostanu mua pätkääkään. Oli ihan vitun kamalaa vaan olla mun kanssa ja kattoa tv. Viereen en pakottanu, eikä ollu pakko edes koskea, seksiä ei saanu ku ei kuulemma aina jaksanu.
Mutta piikana kyllä sopi olla, kodinhoitajaksi kelpasin.
Mua ei arvostettu paskan vertaa, kun pääsin kouluun tai töihin, kukaan ei onnitellut tai reagoinut muutenkaan.. Yleensä toiselle sanotaan "hyvä juttu! onnea"! mutta ehei! " vituiksi se menee niinku aina" totes exä. 
Pidettiin mielivaltaisia mykkäkouluja ja mitätöitiin sitte pieni ihminen niin ku olla ja voi.. 
Tuo baarireissun kertominen sai mut pillahtamaan kallonkutistajalla itkuun..
En oo koskaan itkeny sen tai monen muunkaan asian takia, mutta nyt itkin.
Tajusin että mua kohtaan tehtiin väärin ja mulla olis ollu oikeus sanoa että nyt tuntuu pahalta..
Halusin vaan niin kovasti olla hyvä tyttöystävä ja tulla hyväksytyksi (nyt vasta tajusin sen) itse mahdollistaen samalla omalla kiltteydellä kaiken tuon.. 


Mutta miksi ihmiset kohtelee toisiaan huonosti vaan siksi että voi???!!! Eikö kukaan osaa oikeasti ajatella omaa napaa pidemmälle? Miksi? 
Mun sisällä on niin paljon pahaa ja paskoja muistoja... tietokone YLLÄRI YLLÄRI vittuilee ja häirittee kirjoittamista ihan vitusti, meinasin taas hajottaa läppärin mutta onneksi sain pidettyä hermot kasassa.. Mä en vittu tajua mikä tähän paskakoneeseen on TAAAAS mennyt, vaikka sillä on tasan katsottu netfliksiä ja virustorjunta on ihan rahalla maksettu...
ihan käsittämätöntä paskaa että KAIKKi siis KAIKKI on aina niin helvetin vaikeaa...
Yhden pienen unelman olisin voinut saada kolmellatoista eurolla, johon mulla olis kerrankin ollut jopa varaa. Eipä onnistunut, nettipanki lyötiin jostakin syystä kiinni ja sinne meni sekin... mitä helvettiä mä enää täällä tavoittelen jos mulle ei anneta mitään?
Joo, oon kiittämätön paska, mulla on juoppojen ja narkkien täyttämässä betonilähiössä pieni kuppainen yksiö, on sentään katto pään päällä! Vaan olis hauska tietää miten pitkään.  Mitä helvettiä mä teen elämälläni ku mulla ei oo mitää ja mä en saa mistää mitää??! Mun elämä on ollu pysähdyksissä siitä lähtien kun mä valmistuin amiksesta. Enää en vittu meinaa jaksaa. 

Totesin eilen Rakkaalle että vois pikkuhiljaa alkaa helpottaa tämä, että nyt ollaan menty syvällä aika pitkään.. 
Miksi mä en oo aikaisemmin voinu sanoa sille mitää? EN oo halunnu kai vaivata, nyt tästälähin alan puhumaan ja kerron sillei pienissä erissä että taas menee päin helvettiä.. 
Hauskinta tässä on se etten mä edes tiiä syytä,, pelkään taas tulevani tuomituksi.. 

Yksi asia on kuitenkin tuottamassa tulosta, alan nähdä itseni oman itseni, en isäni silmin. Se on tuonut mukanaan sen että mulla on väliä ja mullakin on omat tarpeet ja OIKEUDET! Voin ihan yhtä hyvin kieltäytyä kuin kuka tahansa muu.!

Hauska on ollut nähdä ihmisten vastareaktioita siihen kun minä, Itsestäänselvyys olenkin sanonut jotakin mitä multa ei tosiaan oo odotettu, sanon ei. Pillastuttiin sitte niin perkeleen pahasti, vaan siitä etten halunnut lähteä kalliille paskoilla bändeillä varustetulle festarille :D 
Y-vitun yhyyy! 
Se olo, se epämukavuuden olo mikä mulle tulee siitä että kieltäydyin, se kun tiiän että toista ottaa päästä... mutta taas kerran, voi voi. Silloin kun olisin tarvinnu apua ja tukea, niin sitä en osaanu.. mä nostan kädet pystyyn ja lopetan muiden hyysäämisen ja suojelemisen, ja miksi mulla on niin kamala halu auttaa kaikkia? Ottaa kaikki heikot ja sairaat siipieni suojiin, miksi? Kuka mua suojelee? Kuka mua haluaa suojella? Ei yhtää kukaa, ei kukaa muu kuin minä itse. Miksi helvetssä tuhlaan aikaa ja energiaani välittämällä niin paljosta? Typerää voimavarojen tuhlausta, naurettavaa sellaista! 

Miksi murehdin menneitä ja annan demonin roikkua edelleen kintereilläni? 
Miksi annan demonin huudella valheitaan korviini ja miksi edelleen uskon niihin? 
Eikö olisi aika haistattaa demonille vitut ja karkottaa se huutelemaan kosmoksen äärettömyyteen?
Oon alkanu päästä yhdestä pahimmasta demonistani jyvälle, oon tajunnu millaisen lyijynpainavan viitan se on mun harteille asettanu ja nyt oon alkanu pienin askelin riisu´utumaan tästä hevletin viitasta. 
Vaikeaa se on, sillä voimia ei  oikein meinaa enää olla, mutta oon päättänyt onnistua, sillä se parantaa mun elämänlaatua niin paljon, vaikka en ikinä tule, enkä tule olemaan normaali, enkä siihen pyri, on hauska olla oma, teidän ihmisten mielestä sairas itseni.  riittää kun pärjäisi itsensä kanssa ja pääsisi tästä isädemonista lopullisesti eroon.

Mun vaan täytyy hyväksyä se tosiasia että en tuu ikinä kelpaamaan isälle.
Niin paljon kun mä yritin epätoivoisesti tulla lapsena hyväksytyksi, niin paljon kun se käytös näkyy tänäkin päivänä, ja nuo käytösmallit oon nyt vasta tavoittanut itsekkin ja ymmärtäny mikä niiden takana on.
Niin paljon kun mä oon ihmisten eteen tehnyt, tuloksetta. Se on katkeroittanut mua aivan saatanasi, se on myös raivannu mun ja teidän ihmisten välille todella syvän kuilun, niin moni tapaus viikossa kun ihan alleviivaa sitä mitä teissä ihmisissä pelkään ja mitä teiltä melkein jo pelon sekaisin tuntein odotan, ja mikä, helvettisentään käy toteen melkein joka kerta kun asunnosta poistun! Vaikka mä kuinka haluaisin oppia ymmärtämään teitä ihmisiä, niin mä en vaan onnistu, en niin pitkään kun joku avaa sitä omaa itsekkyyttää ja sitä miksi ketään ei nykypäivänä kiinnosta ku oma perse???!!!! 

 

MÄ en vaan kuulu tänne, ei sitä palloakaan saa lastenpelissä mahtumaan kolmiosta.

keskiviikko, 15. marraskuu 2017

Kun ihminen vähitellen hiipuu pois...

Tämä on ollu ihan yhtä vitun vuoristorataa taas!
Just kun olotila alkoi olla kohtuu tasainen, jos lukuun ei oteta 1-10 asteikolla arvioitavaa ahdistusta, joka kroonisesti on siinä kasin kieppeillä.
Piti olla hirmuisen reipas anoppia moikkaamassa ollessa, ja näin Rakkaan siskoakin, hän kertoi "ilo"uutista ja sanoi että he saavat vauvan...
Rakas kommentoi miehekkäästi "taasko" :DD ja minä yritin väkisin vääntää hymyn naamalle, mä en sano onnea, jos musta
ei oikeasti tunnu sille, enkä viitti väkisin vääntää, sillä se ei kuulosta silloin vilpittömältä.

Tämä kaikki piti vastaanottaa hymyssä suin, vaikka just olin saanut tietää että rakas, 14-vuotias koirani oli kuollut...
Sydämmeni särkyi ihan täysin...

Nyt mikä mua häiritsee ihan vitusti on se että mun käytös ei oo mun omaa, ihan kun joku muu tekis asioita minulla, mä tunnen itteni niin vitun vieraaksi ja oudoksi. 
Tunnen itseni niin vastenmieliseksi.

Vai onko se oikeasti niin, kun tajusin seison tänään Rakkaan eteisessä aikeissa lähteä kotiin, niin irrottauduin itsestäni, näin siinä kaksi tavallista ihmistä, tavallisessa eteisessä, tavallisessa kodissa...
En vastenmielistä lihamöykkyä ja Rakasta. Lihamöykkyä jota kaikki halveksii, etsii oikein kilvan vikoja.

Mietin samalla, että näkeekö muut todella sillei kun mä nään itseni?
Oon yrittänyt sanoa että ei, mutta se kaikki paska mitä vuosien mittaan oon saanu kuulla, hallitsee elämää ihan liikaa.
Se pilaa kaiken ja nyt kaikki menee ihan päin helvettiä.
Mä pelkään niin että Rakas kyllästyy, lopettaa välittämästä koska oon tälläinen..

Mä oon kertakaikkisen vastenmielinen ja paha paska. Haluan kuolla. Miks mä vaan en saisi jo lähteä?

Toimintaterapeutille mut laitettiin...

Se käski maalata,, mitähän vittua mä maalaan, taisin sanoa ääneen.. en mä oo sellainen että vaan maalaan, mä
tarvin inspiraation... suttasin sitte vaan jotakin, ja terapeutti heitti että lähdettäisiinkö ulkoilemaan ja maalaamaan!
Sanoin että en todellakaan lähde yhtään mihinkään missä on ihmisiä... mä en halua olla muiden katseen alaisena, eikä mulla oo silloin toimintakykyä.
Terapeutti, vanha aran oloinen nainen.. huokaili syvään, vaikutti tosi epätoivoiseltakin, "yritetään nyt miettiä mikä sua eniten auttaisi ja mitkä on sun vahvuudet"
Ei mulla oo mitää vahvuutta, ainakaan sellaista joka auttaisi työelämässä, en mä osaa mitää niin hyvin että se auttais mua.. tätä en sanonu, sillä en jaksanu alkaa siihen väittelyyn, kuinka kaikki on jossakin hyviä plaaplaa...
Sain uuden ajan, vaikka mua vaan lähinnä vitutti ja ahdisti, kun en tiiä mitä tapahtuu ja  mitä musta halutaan..
Käydään nyt vielä pari kertaa, mutta mihinkään jumppaan mua ei ainakaa saa ja vituttaa vielä enemmän ku se
osa toiminnasta, maalausta yms, taahtuu päiväosaston puolella, joka on sitte niin vittuainen paikka ku olla ja voi.

Vittu tätä elämää. Mä oikeasti vaan haluaisin kuolla.

Vetäydyn yhä enemmän ja enemmän.. mikään tai kukaan ei enää kiinnosta, facessa en enää kommentoi, tai vaikka kommentoin, poistan sen tai pyyhin kirjoituksen pois ennen julkaisua.
Syrjäydyn enemmän ja enemmän, kovempaa vauhtia, eikä se yhtää haittaa mua.
Kaikki sellainen normaalina pidetty ihmisyys vaan hiipuu pois ja mie oon entistä enemmän syrjäytyneempi.
Enkä mä kärsi siitä millää tavalla, siitä mä kärsin että mun pitää olla ja elää noiden vitun ihmispaskojen keskellä.
Mä en pysty välttämään niitä oikein mitenkään.
Tämän sanoin terapeutille, että ei mun oo ongelmaa olla kotona, mä pärjään kyllä. Ongelmaksi tulee ihmiset, joka vitun paikassa pitäisi jaksaa, yrittää ja olla niin vitun positiivinen, kaikkia pitää tervehtiä ja jaksaa nii vitusti. Ihmiset ja niiden kanssa tapahtuva kanssakäynti, se on ongelma, Samoin ihmisten tekemät ja sanomat pahat asiat. Ihmiset yleensäkkin.
Mä pärjäisin helvetin hyvin jos saisin asua elukoiden kanssa keskellä metsää, enkä ikinä näkisi yhtäkään ihmistä.
Se ei haittaisi mua yhtään.

Yhteiskunta ei vaan oo tehty tälläisiä ihmisiä varten... 
Mä en kuulu tähän maailmaan, en tähän elämään enkä ainakaan tähän, ihmisen kehoon.

OOn kyllä osittain saamassa rauhaa ja menossa taas sitä kohti mitä oikeasti haluan.
Se on rauhaisaa, mutta niin pitkään kun tää mun tilanne mt-ongelmien osalta jatkuu, ja niin pitkään kun mua yritetään väkisin vääntää takaisin työelämään, niin niin pitkään tuun oireilemaan ja pahasti.
Seuraava saikku kiitos enemmän kun 2kk, vaikka puoli vuotta tai suoraa saikkurahapäivät vaan loppuun...
samalla alkaa pelottaa se että mitä sitte tapahtuu kun saikkurahapäivät loppuu ja oon edelleen samassa tilanteessa.. :(