"Tunteet vievät minua. Negatiiviset tunteet enemmän. Tunteet on suhteutettu omaan arvooni ja olemiseeni. Riidat rakkaan kanssa ovat päättömiä, millään toisen järkipuheella tai omalla järkeilyllänikään en pysty riitoja lopettamaan. Eli tajuan mitä teen, mutta en pysty kontrolloimaan tilaani enää kun se on ns. alkuun päässyt.
Pienet kohteliaat sanat ja teot saavat minut aivan yliliikuttuneeseen tilaan. Välttelen sellaisia tilanteita. Olen jättänyt ystäviä sanomatta sanaakaan, työpaikkoja ilman läksijäisiä, synttäreitä en pidä.
Tunnelatautuneet kokoukset tai edes kahvipöytäkeskustelut ovat mulle liikaa, sydän hakkaa, pää punoittaa, ahdistaa hulluna vaikka asia ei edes liittyisi minuun henk.kohtaisesti.Jos saan negaa palautetta, voisin mennä saman tien narun jatkoksi. Haluaisin tappaa itseni mutta en uskalla.
Pelkään että minut jätetään ja jos en kuule miesystävästäni hetkeen, mieleni kehittelee kammottavia pettämis-jättämisskenaarioita. Ahdistusta ei oikein voi sanoin kuvata.
Suhteissani olen aina mennyt liikaa sisään toisen maailmaan, että en enää tiedä kuka olen, mistä itse pidän ja mitä haluan. Teen vaan niinkuin toinen haluaa ja kiinnostun siitä mistä toinen kiinnostuu.
En koe mitään jatkuvuudentunnetta missään. Asiat on mustavalkoisia, joko todella hyviä tai todella pahoja. Suhteet on joko todella läheisiä ja täydellisiä tai sitten erotaan. Olen joko todella ihana persoona tai muuten saisin kuolla pois.
En käytä juurikaan päihteitä, en harrasta irtosuhteita. Olen melko lailla eristynyt kotiini, kun en uskalla lähteä "ulos" kohtaamaan sitä tunneryöppyä missä muut ihmiset ovat katalyyttinä. Kaupassa käyminen on todella vaikeaa. Jos kassaneiti hymyilee, olen tosi iloinen, jos hän ei huomioi minua, mietin mitä tein väärin.

Jos tämä ei ole epävakaata, enpä tiedä mikä olisi. Nyt vasta sen itsekin tajusin kun tätä kirjoitan.."

Juurikin näin, ihan kuin minun näppäimistöltäni!