Perjantaina tuli paskaan oloon se viimeinen niitti.
Hain työkkäristä soviteltua päivärahaa, jätin edellisen työni ja otin vastaan uuden mitä
tarjottiin koska voin edelleisellä työpaikka niin helvetin huonosti. Ilmapiiri oli suoraan sanottuna perseestä.
Olen työkkärin tantan mielestä käyttäytynyt moitittavasti ja koska ei ole näyttöä että olisin ottanut
tahoon X yhteyttä huonon ilmapiirin suhteen niin ei ole toivoakaan että saisin pennin hyrrää mistään.
Miten olisin voinut ottaa mihinkään yhteyttä kun en edes tiennyt tuollaisten paikkojen olemassaoloa?!
Miten pieni ihminen voi puolustautua työkkärin kynsissä?!

Mä en kertakaikkiaan enää jaksa, kuusi vuotta olen taistellut tietäni elämässä eteenpäin, yrittänyt, epäonnistunut ja aina, joka kerta epäonnistunut uudelleen. Kaikki mahdollinen ja mahdotonkin on kokeiltu ja aina palaan kuitenkin lähtöruutuun.
Miksi elämä potkii päähän niin perkeleesti?
Tilillä komeilee 200e ja laskuja/vuokraa pitäisi maksaa ainaki 600e edestä.
Olen totaalisen voimaton, en vittu edes yritä, en vaan jaksa.
Miksi uskoa parempaan huomiseen kun sellaista ei kertakaikkiaan vain tule? Miksi yrittää yhä uudelleen ja epäonnistua joka ainut kerta? Minä en enää halua epäonnistua. En kertakaikkiaan jaksa enkä kestä sitä tunnetta.
Usko parempaan huomiseen on mennyt...

Itkin koko perjantain ja lauantaina pieni toivonkipinä syttyi, tänään se kuitenkin sammui, omaan pessimistisen mielen johdosta, miksi uskoa ja yrittää kun se ei tuota tulosta?
Koko ajan menee vain huonommin ja huonommin joka taholla..
Minä en kertakaikkisesti enää jaksa.

Maanantaina pitäisi mennä töihin ja lohduttaa pomoa kenen äiti on sairaalassa ja kävi jo taivaan porteilla..
Miten vitussa minä jaksan kuunnella sitä itkua ja parkua?
Vai nedänkö taas "kaikki on hyvin" maskin naamaani niinkuin olen tehnyt viimeiset 10 vuotta?

Mun tekis mieli satuttaa itteäni, silpoa itteäni, juosta seinään, mitä vaan, murtaa vaikka käsi että saisin
jotai mikä vie ajatukset tästä hetkestä edes sekunniksi pois. Kipu tai nälkä on oiva keino.
Minua ahdistaa ja olo on ihan sietämätön, ruumis pyrkii ulos nahkastaan. Miten kestän tämän kaiken sekoamatta kun tuntuu että mielenterveys alkaa rakoilla. Nukkunut en ole kunnolla viimeiseen vuoteen ja pelkkä ajatuskin nukkumisesta ahdistaa, se on vaan pelkkää sängyssä pyörimistä.
Sitten menen zombiena paikasta toiseen, välillä edes ymmärtämättä mitä ympärillä tapahtui.
Ajoin autolla töihin, tajusin vain sen että edessä menee moottoritie ja sitä pitää seurata ettei aja ojaan.
Ihmettelen edelleen mietn selvisin töihin asti.
Työ... miksi ihmeessä edes vaivaudun niihin harvoihin päiviin, koska käteen ei kertakaikkiaan jää mitään, miinuksella ollaan ja erittäin pahasti..

Ajattelin lähteä kävellen töihin, ei ole varaa edes ostaa bensaa enää.. olisi varmaan viisainta laittaa auto seisontavakuutukseen.. En enää tiedä mitä tekisin.