Heippahei! 
Armas päiväkirjani pitkästä aikaa, oot ollu mielessä, mutta viimekerran jälkeen on tapahtunut niin vitusti että en oo vaan ehtinyt.

Ensin iloinen uutinen koulu on nyt kahlattu loppuun... ONNEKSI! Eihän siihen 1,5v koulussa mennytkään ku kolme vuotta :D No, nyt se on lusittu.

Sitten toinen asia. Oon taas muuttamassa :D nyt sitte ihan rannikolle vaihteeksi. Saa nähdä mitä länsisuomen rannikko tuo tullessaan.

Muistatteko "miehen" jota sillo tuossa syksyllä lämmittelin? Me ollaan jo vakavasti oltu jonkun aikaa kimpassa ja oon muuttamassa hänen luokseen :3

Nyt taidan tietää mitä se oikea rakkaus on. Kun jostakin välittää niin paljon että se tuntuu fyysisenä. Sellainen voimakas aalto pyyhkäisee kehon läpi ja hengitys salpautuu.
En olisi ikinä uskaltanut edes kuvitella että mun tunteisiin vastattaisiin ja nyt oon jo uskaltanut käyttää sitä R alkuista sanaa jota en tykkää viljellä turhaan... pelkäsin ihan helvetisti, saanko vastakaikua siihen ja tietenkin sain. :)
On niin helvetin outoa että joku oikeasti välittää, huolehtii ja ymmärtää. 
Nyt voin rehellisesti sanoa että mua ahdistaa niin vitusti, että en uskalla maksaa kaupan kassalla... että hoitaisitko sinä tään... ja Rakas hoitaa. Kyllä sitä exällekkin sanoin että on huono olo, mutta se paska ei välittänyt/uskonut, eikä sitä kyllä kiinnostanut vittujakaan.

Meillä on aikapaljon samanlaisia ongelmia joiden kanssa painitaan, ja edelleenkin kerta toisensa jälkeen hämmästyn hänen epatiastaan.. Miten mä oon voinu löytää noin ihanan ihmisen, internetin tusina seuranhakupalstalta :D
Sekin oli ihan täysin sattumien summa että Rakas yleensäkkään vastasi.
Oli nähnyt minussa kuitenkin jotakin kiinnostavaa, viestiteltiin pitkiä aikoja ja sitten päätettiin tavata. Rakas näytti kyllä ihan eriltä ku kuvassa, mutta ei ollenkaan huonolla tavalla. Hän hyäksyi mut tasan sellaisenaan kun on ja nyt on tapahtunut jotakin todella erikoista, mitä ei oo kenenkään kanssa koskaan ennen tapahtunut... mulla ei oo mitää estoja olla Rakkaan edessä alasti.. enää ei haittaa vaikka oliski valot päällä ku ruvetaan jörnimään. Vaatteet lentää sinne minne sattuu ja kiihko on jotakin niin uskomatonta etten koskaan kuvitellut sellaista olevankaan.
Ennen seksi oli pakkopullaa... kyllä se ihan ok oli, mutta pärjäsin ilman vallan mainiosti, vaikka toinen nukkui vieressä, nii mielummin runkkasin kun sanoin että aletaan hommiin.
Nyt kun nähdään, niin naidaan ku eläimet. Toinen koskettaa toista... sit todetaan että väsyttää aika paljon, että josko sitte ku ollaan nukuttu hetki.. mutta ei kukaa koskaa mihinkää nukkumaan ehdi, se on pari kosketusta oikeaan paikkaan ja sitte ollaan jo naimassa :D Se on niin eläimellistä ja en olisi ikinä uskonu että taivun sellaisiin asentoihin, enkä olisi uskonu että sellaisissa asennoissa voi yleensäkkää naida. :'D
Rakas on saanut mut itkemään, pelkästään siksi että hän saa seksin tuntumaan NIIN hyvältä :D

Meillä on joku uskomaton yhteys, Rakkaan kanssa on niin helppo olla ja hänelle voi puhua vaikka vittumaisesta finnistä perseessä. Rakkaalla on myös huimasti tietoutta, monenlaisista asioista, hää tietää melki nää naisten anatoomiset jututki paremmin ku mie :D Mutta se on niin ammattirunkkaaja ja pornon kuluttaja...mut ei pelkästään niiden takia xD

Onhan meillä tuota ikäeroakin aika paljon.. kymmenisen vuotta. Mutta se ei kyllä näy arjessa missään, mä uskallan avoimesti olla tyhmä ja kysyä jos en tiiä.. enkä edes häpeä, sillä Rakas tietää että kaikesta ei voi tietää kaikkea ja kaikkea ei voi osata.
Hän myös arvostaa mua ihan hemmetisti ja uskaltaa/osaa kritisoida mun tekemisiä oikein. Se on ihan vitun mahtavaa! 
Meillä on niin loistava keskusteluyhteys, etten olisi ikinä uskonut että miehen kanssa pystyy juttelemaan noiN!
Välillä Rakas kyllä puhuu niin kauniisti että en osaa ku nyökytellä että niinhän se on ja silloin tunnen joskus vajavaisuutta, vaikka ei pitäisi. Rakas jaksaa kannustaa ja tukea.
Aina en toki sano ku ahdistaa ja on paniikkikohtaus tulossa..  Rakkaalla on aika paha paniikkihäiriö enkä halua häntä huolestuttaa turhaan.

Mulla oli alkuviikolla niin vitusti itsetuhoisia ajatuksia, mutta sitten melkein itkin kun ajattelin että en halua satuttaa Rakasta sillä että nähdään seuraavan kerran ja mun jalka on ku leikkuulauta... se on jo nyt niin karun näköinen että ei kyllä kannata enää yhtää enempää sitä viillellä.
Mä tiiän että vaikka Rakas Ymmärtää, niin sen pää ei välttämättä kestä ihan niin paljon ku mulla.
Jos mun rakas olis samassa tilanteessa ja olis silpunnu vaikka kätensä, niin en mä järkyttyisi. Olisin pikemminkin surullinen ja kertoisin välittäväni ja sanoisin että ei oo mitää sellaista mitä mulle ei voi tulla sanomaan. Hän kyllä tietää sen ja varmasti niin tekeekin. Oon aina sanonu että mulle saa sanoa mitä vaan ja oon niin paljjon nähnyt.. sukulaisten itsemurhia, kavereiden itsemurhayrityksiä.... Pääsin poistamaan tikit ku kaveri oli taas kerran vetänyt ranteet auki... 
Mä en vaan halua tehdä sitä Rakkaalle. Mulle tulis Hänen puolesta niin vitun maha mieli että sydän repeytyisi ulos rinnasta.. en vaan voi.
Jotenkin onnistuin pyristelemään ajatusta vastaan.. enkä edes tajunnut että satutan itseäni koko ajan vähintään yhtä pahasti....

Oon taas lopettanut syömisen. Mitää ei vaan pysty syömään ku kaikki oksettaa. Koitin syödä banaanin, sain syötyä siitä hätinä puolet kun tuli vastaan nk. "ruokamuuri" en edes muista keneltä kaverilta tuon termin opin.
Eli kun keho sanoo että nyt riittää, niin sitä vitun viimeistä suupalaa ei vaan pysty nielemään alas, ku kroppa taistelee vastaan niin kovasti.
Aikalailla tasantarkkaan Syyskuusta tähän päivään, oon laihtunut kaikki ne kilot mitä ketipinorista tuli!
Ajattelu on menneet aika paljon anoreksian puolelle... haluan olla laiha.
Laitoin tänään pitkästä aikaa korsetin ja laittauduin oikein kauniiksi (kyllä, olen saanut sen verran itsetuntoa plussan puolelle etten näe itseäni törkeän rumana ihan joka päivä, kiitos Rakkaalle). Nii tunsin itseni niin laihaksi ja kauniiksi, että haluan siitä tunteesta pysyvän.
ja nyt kun tuo paino putoaa ku itsestään, huolimatta siitä että koko tammikuun mättäsin suklaata ja sipsiä naamaan sellaisella voimalla että huhhuh..
Oon yrittänyt syödä, mutta ei vittu vaan onnistu. Laitoin jo osan ruoasta pakastimeen (KYLLÄ! tein ihan itse, omin pienin kätösin kotiruokaa).
Kun ei vaan pysty, niin vittu ei pysty. Yritän ottaa edes lusikallisen jotakin mistä saa energiaa, Sillä paastoamisen tuoma heikko olo on ihan tuoreessa muistissa. Onhan noita oireita nytkin.. aivot rupeaa ilmoittamaan että hei, nyt vittu sitä ruokaa.. mutta kun mikään ei maistu. Edes kebab ranskalaisilla ei houkuttele.. yhtään.
Ei mikään mitä oon aikaisemmin syöny, ei.. 
Olihan samalainen olo jokunen vuosi sitte.. päätä särki, mikää ruoka ei maistunut. Huomaan kropastani muutokset, mutta olen edelleen ihan järkyttävä läski. Keikun edelleen läskiyden BMI rajoilla. Nykyinen BMI laskurin mukaan on n. 24,84.. mutta sen pitäisi olla 18! Tässä on siis matkaa.. mutta kun mietin, että mun pitää aloittaa terveellinen maaliskuu ja meinaan syödä pelkkiä kasviksia olla 100% vege koko kuukauden. Eiköhän sillä paino lähde!
Tuskin mä mitää kamalaa evästä jaksan värkätä, mutta kait sitä omenoilla ja porkkanoilla + salaatilla kuukauden elää?
Soijamaitoa vaan huiviin ja kahvin sekaan, vanilia soijamaito on mun pelastus :D Voin edelleen "narkata" kahvia vaikka maitoa ei voikkaan käyttää.. mustana mä en kahvia juo.

Sit siihen yölliseen paniikkikohtaukseen... 
Illalla alkoi ahdistaa mutta osasin sen hallita jotenkin, menin nukkumaan.. ehdin nukahtaa hetkeksi. Heräsin jäätävään paniikkiin, pelkäsin peiton alla niinkuin pieni lapsi pimeässä.. .Alkoi oksettaa ihan helvetisti ja lopulta olin niin paniikissa että menin vessaan oksentamaan. Oksensin, hyperventiloin ja pelkäsin kuolevani.. istuin täristen lattialla ja huohotin ku pikajuoksija.. Pillahdin itkuun ja pelkäsin entistä enemmän..  Koira tuli luokseni lopulta ihan hätääntyneenä että mitä sulle tuli. Jaksoi olla vierellä koko episodin ajan... kuivasin kyyneleeni sen turkkiin ja lopulta mulla oli voimia nousta ylös..  Olo oli sen jälkeen rauhallinen ja kevyt. Menin takaisin sänkyyn ja koira tuli niin tiukasti viereen nukkumaan, eikä se hievahtanutkaan ennen aamua.
Liikutuin, miten eläin "vaan koira" voi ymmärtää.. tottakait ne ymmärtää. Nuo osaa lukea mun mielialaa vaikka en sanaakaan sanoisi. Kun vituttaa, eläimiä ei näy missään, kun oon iloinen, ne pyörii jaloissa.. Kun olen surullinen tai peloissani, koirat tulee viereen hätääntyneenä että mikä tuli... 
Joskus itkin ilosta, Koira tuli aluksi viereen katsomaan että mikä on, kerroin että nyt ei ole surua, nyt mie itken ilosta.
Koira asettui ja jäi katselemaan minuun hetkeksi, ennenkuin meni syömään luutaan.

Vielä tuosta syömisestä, tai sen tekemättä jättämisestä.
Tunnen sanoinkuvaamatonta riemua, kun huomaan että vaatteet käy koko ajan isommiksi ja isommiksi.
Petyn kuitenkin kun en edelleenkään mahdu niihin housuihin, mihin joskus mahduin.
Tavoitteena on nyt saada ainakin -12kg pois. Edelleenkään en orientoidu siihen että varsinaisesti laihduttaisin...
Silloin se menee päin persettä ekana päivänä. Pari päivää sitten vielä himoitsin suklaata ja pidin yllä tammikuussa "mukavasti" alkanutta putkea... nyt kun kävelin karkkihyllyn ohi, niinkun en olisi ikinä nähnytkään koko karkkeja.
Olen itsestäni helvetin ylpeä. Olo on kyllä niin vitun kamala. Päätä ja silmien takaa särkee.. kädet tärisee ku vanhalla juopolla.. paleltaa ihan helvetisti....  KAikki klassiset oireet on mistä joskus ammattikouluaikoina kärsin.. En vaan osaa lopettaa, tai pakottaa itteni syömään. Tai no pakotan ja pakotan, mutta se on sellaista naurettavaa nokkimista... 
Mulle se on oikeasti parempi. En tajua.. tekikö se edelleinen asuinpaikka todellakin kaiken sen että neurootisesti söin.. varmasti, söin suruuni. Vaikka nyt on ollu masennuksen osalta kohtalaisen hyvä jakso, oikeastaan parempi ku ennen eroa (josta tuntuu olevan jo ikuisuus ja mikä parasta, ei oo yhtää ikävä, eikä oo koskaa ollutkaan).
Masennus, kohtalaise ok. check
Ahdistus ja paniikki, pysyneet kohtalaisen ennallaan. Piikkejä tulee harvemmin mutta sitäki rajummin.

Nyt pätkii ajatus ihan helvetisti, alan olla kohtalaisen tuhdissa pilvessä.. Alkoholiin en oo juurikaan koskenut.
Join viikonlopulla kaksi lonkeroa ja oksensi koko yön... :'D Huhhuh.. ei se oo enää mun juttu, tää aine on niin paljon parempaa.. ei tuu mitää ahdistuksia tai paniikkeja (ei enää edes poliisivainoja :D).. SIlloinkin voi sanoa rauhallisesti itselleen että "se on vaan sun oman mielikuvituksen kepposia" ja niitähän ne onkin.!
Ei tuu mitää halua satuttaa itseään, ei tuu surullinen olo.. ja mikä kaikkein tärkeintä..! Ahdistus on poissa!
Samoin sellainen kohtalaisen pieni ja mitätön sivuseikka on se ettei mihinkään paikkaan koske. Säryt, jumit ja kivut lievittyy siksi onnelliseksi ajaksi.. Enää ei särje koko aikaa selkää eikä käsiä. Niskan jumit antaa myös periksi.
Harmi että näin hyödyllinen ja kohtalaisen vaaraton aine on laitonta ja sekin vain siksi että arpa ratkaisi asian niin.. 
Kannabis pitäisi dekriminalisoida. Alkoholi olis taas sellainen minkä voisi samantien laittaa kieltolistalle!

Alkoholi aiheuttaa riippuvuutta, aggressioita/tappeluita, alkoholin vaikutuksen alaisena ollaan tehty monta itsemurhaa (minä melkein mukaanlukien), alkoholin vaikutuksen alaisena tekee mieli vetää turpaan..rähistä/huutaa.. 
Mutta oletteko koskaan nähneet "paukkupäitä" haastamassa riitaa kolmelta aamuyöllä snägärillä?
Onko pilvessä hakattu akka ja heitetty ne sen jälkeen hankeen, koska äpärätkin on naapurin pekan tekemiä...
Onko pilvessä koskaan tehty itsemurhaa?
Uskokaa tai älkää, kannabikseen ei myöskään jää koukkuun, tosin ku vaikkapa sokeriin, kofeiniin ja siihen vaarattomaan alkoholiin.! Yksi jointti ei todellakaan vie porttikonkiin piikittämään itteään ja paria kaveria, ku ne on niin soseissa ettei itte pysty..  Vaikka kaksikin jointtia, ei sekään vie turmion tielle.. voitteko kuvitella?
Ihmisillä on niin vitusti liikaa harhakäsityksiä kannabiksesta... se demonisoidaan vaikka se on monin verroin vaarattomampaa ku alkoholi. Toki, tiedän että pilvi ammattikäytöllä passivoittaa.. Pilvenpolton voi kuitenkin lopettaa koska tahansa. Mä oon vetänyt pilveä kaikissa mahdollisissa muodoissa yhteen aikaan puoli vuotta joka päivä.
Nyt on ollu varmaan kaksi viikkoa kun en oo ottanut savuakaan, vaikka on tarjottu. Se on vähä ku vesilasi. Juot lasillisen, mutta sulle ei tuu mitää pakkomiellettä siihen.
Terveyshyödyt ovat sen verran merkittävät, minun kohdalla että sekin puoltaa käyttöä, jos pitää valita pilvestä tai alkoholista. Pilveä nauttiessa se pienentää kasvaimia (mikä ei tämän nf kohdalla oo yhtää huono, syöpäriski pienenee).
se poistaa ahdistusta, poistaa kipuja, se hoitaa unettomuutta paremmin kun mikään pilleri ikinä ja sitten yksi mikä on todella kiva bonus. Rakas jaksaa panna ku elukka, eikä seisokki hiivu sitte millää :DD EI sillä, ei rakkaalla oo muutenkaan sen kanssa ongelmia.. toisin ku exällä jonka pippeli ei vaan aina noussu... ei sillä viinan ryyppäämisellä oo toki yhtää ihme.

Ihmettelen, mitä vittua mulle on tapahtumassa... O_o
Sydämmeni valtasi todella ihana ja lämmin tunne... Ajatukset täyttyi sydämmistä ja rakkaasta. Ikävä on, vaikka siitä ei taida olla ku tasan viikko mutta se tuntuu iäisyydeltä. Olis niin ihana päästä siihen viereen makaamaan, ottamaan rennosti ja kattomaan tv:tä... sairaita elokuvia joita me molemmat rakastetaan. Vittu oksennan omaan suuhuni, nielen sen ja oksennan uudelleen. Niin vitun ällöttävää tämä on ku aivot ovat jo ajat sitten lakanneet toimimasta... 
Mutta samalla.. on ihana rakastaa ja olla rakastettu. Kun kerrankin joku ihan aikuisten oikeasti ymmärtää ja hänelle on voinu kertoa ihan kaikki.. (paitsi nf.. en tiiä puhunko koskaan siitä enempää ku exällekkään.. tuskin.. hän on vaan sen verran älykäs että keksikkö se sen itte jossaki vaiheessa.. jää nähtäväksi)... 
Minä olen hyväksytty juuri sellaisena kuin olen ja minä hyväksyn Rakkaani juuri sellaisenaan... 
Ainut mistä en "siitä" tykkää on sen kädet :D en tiiä miksi.. mutta.. ennen vannoin että miehen pitää olla sellainen ja sellainen vitunmoinen tosiäijä, raavas mies, intti piti olla ehdottomasti käytynä jne..
ja mitä sain? kiltin, rauhallisen, raittiin miehen, joka oli intissä kokonaisen viikon.. (ennen se olis ollu se nounoujuttu, mutta onko sillä oikeasti mitää väliä?) 
Sain oikeastaan sen vastakohdan, kun minkä perään kuulutin ja mikä lopulta meni sitte täydellisesti vituilleen...
Mutta koskaan en ole ollut yhtä onnellinen. Koskaan en ole hyväksynyt itseäni näin paljon kun mitä nyt.
Taisin olla niin täydellisen väärässä siitä mitä haluan. Nyt olen onnellinen.

nyt alkaa ajatus hidastua entisestään.. huh.. josko veis vielä koirat ulos ja sitte nukkumaan.. rauhallisen levollisin mielin :) 

suukkoja sinne kauas.. rakkaalleni.. nuku hyvää ja rauhallista unta.. ja toivon että huomisestasi tulisi huippu päivä.
Haleja ja suukkoja. Sinä siellä kaukana.. tiedät kyllä tunteeni. Vaikka yritän pitää ne piilossa kun ei olla yhdessä. 
Mutta pitkään niitä ei onneksi pidä piilotella, näen jälleen rakkaani puolentoistaviikon kuluttua :3
hitto että tämä aika on tuntunut ihan äärettömyydeltä.. tuntuu niin uskomattoman ihanalta ettei meidän tarvi hetken päästä enää koskaan olla erossa toisistamme..

vaikka vituttaa kun kaveri inttää mulle että "älä muuta, mieti vielä, mä en sitte ymmärrä päläpälä" se ei tajua että se kaivaa itselleen kuoppaa, sillä minä, epävakaa sekopää voin koska tahansa kilahtaa ja sanoa että haista vittu... 

Elämäni on muuttunut monilta osin merkittävästi ja kaikesta ei kaveri pidä(mutta se ei kuulu sille vittujakaan). Elän nyt kuitenkin sitä elämää mitä oon aina halunnut ja mihin olen tuntenut vetoa... nyt olen kokonaisempi kuin koskaan ennen. 
Kaikki palaset ovat loksahtanet kohdalleen niin, että mulle pälkähti ajatus päähän..
"Näin sen olisi aina pitänytkin olla"
ja näin siis on.