Tätä kirjoittaessani tuntui että paniikkikohtauksesta olisi ikuisuus, sitten kattoin blogin päivämäärää 1.7.
Hitto! Sehä tapahtui eilen!
Eipä sillä, ei mulla oo mittää käsitystä ollu pitkään aikaan siitä mitä tapahtuu, tapahtuiko joku eilen, toissapäivänä vai viime vuonna.
TIijän perjaatteessa että oon tehnyt jotaki, tarvittavat asiat X ja Y, mutta en muista kuitenkaan tehneeni niitä.
En muista olleeni tilanteessa läsnä tai mittää muutenkaa, töihin ja kottiin matkat menee ku sumussa, taas.

Pisin työsuhteeni on ikinä ollu 6kk, ilman yhtäkää saikkua välissä.
Muute ne ovat aina rajoittuneet siihen että pää leikkaa kiinni ja saan kenkää, odotan sitä käyvän tälläkin kertaa.
Kaveri sano että voin vaan koko ajan huonommin ja mun kunto romahti ku muutin tänne.
Mielestäni viihdyn täällä kuitenkin ja mulla on muuten ihan ok, mutta nuo elämän paineet ja kaikki se paska muutenkin onvat nyt puristuneet ihanaksi masennuksen timantiksi, ja kun aina hyvinä aikoina lopetan lääkkeet, niin tottakai voin huonosti!
Nyt täytyy vaan kiltisti syyvä lääkkeitä, vaikka mikä ois.

Mua vituttaa ku ei ne parin kk työsuhteet ainakaa imartele cvssä ja niistä on jo kysyttyki ja sanooin vaan että ne on olleet sellaista keikkaa/kiireapua/kausityötä.
Ei oo ollu muuta niin se on otettu mitä saadaan.
Kyllä tää meikäläisen feilaus alkaa pikkuhiljaa varmasti leviämään työnantajien keskuudessa.
Mie oon aina haaveillu omasta firmasta, sillo siitä ei oo mittää väliä, mutta kait sitä leipätyössä pittää ensi käydä jossaki muualla että on varaa jäädä sit ihan omilleen?

En tiijä, eikä mua kiinnosta, nyt vaan haluaisin jäädä määrittelemättömäksi ajaksi saikulle ja saada nuppini kuntoon.