Noniin... nyt sitte pienen kädenväännön jälkeen päädyn osastolle.
Yöksi sentään päästävät kotiin. 
Vähä mietityttää miten vitussa saan kaikki osastomaksut kasaan, mutta kait sitä sitte velkaannutaan lisää.
Tarvitsen apua kipeästi enkä enää jaksa edes ajatella vastaan taistelemista.

BTW, on helvetin kiva kattoa ku läskit vinkuu ja yrittää laihduttaa tv:ssä.. hurjat raskauskilot on hyvää viihdettä silloin ku itte et oo syöny kunnon ruokaa kuukausiin ja oot eläny pelkällä kebabilla, pekonilla ja sipsillä laihtuen vaan koko ajan enemmän xD

Vahingonilo on paras ilo :D

Käydään nyt sitte sielä osastolla, samalla saisin käyntiin sitte dissosiaatio, sosiaalisten tilanteiden pelon ja uutena yllärinä kaksisuuntaisen mielialahäiriön kakkostyypin selvittelyä.

Bipoa musta on meinattu ennenkin mutta en oo tunnistanut itteäni niistä maanisista vaiheista, ei niin voimakkaista, vaikka onhan Rakas sanonu että "näen selvästi sun manian ja sen kuinka ajatukset juoksee villisti sun päässä". Kertoo minusta jo aika paljon. Tutustuin tässä sitte hypomaniaan, se osuu ku nappi silmään, ja helvetin kovaa.
Siinähän se on! Suoraa mun silmien edessä!
Olo tuntuu niin helvetin helpottavalta, jos se oliski "vaan" bipoa, mutta lääkitystä en edelleenkään halua aloittaa. 
Mä uskon että mielenrauha saavutetaan kun löydän elämääni tasapainon ja se tarkoittaa eläkettä.

Lääkäri ja sossu on sitä mieltä, ja ihan pokka naamalla että "kyllä me sut takaisin työelämään saadaan" miten ensinnäkään niin takaisin?! en mä oo työelämässä koskaan kunnolla ollutkaan! :DD 
Rakas meinas tukehtua ku sanoin että lääkärin mielestä oon ihan fine.
Sain kuulla tänään "tylytyksen" siitä että oon "rikkinäinen luuseri, josta ei oo koskaan työelämään, eläke on ainoa vaihtoehto" No, tottakahan se oli, joka sana. Pyysi myöhemmin anteeksi ja kysyi pahoitinki mieleni. En pahoittanut,
kyllä mua vähä itketti, mutta se oli syy sille että mä aloin oikeasti tajuamaan, että vaikka kuinka valehtelen itselleni, niin musta ei oo työelämään. Kaikki haaveet ja haihattelut saa kuulemma unohtaa, niin saakin, ei sitä eläkkeellä mitää kanarianhuvilaa ostella. 
Pieni, valmiiksi ohjelmoitu osa minussa taistelee vieläkin vastaan...

Tiiän, olo on sekava, mutta en mä saa rauhaa mielelleni, ennenku mulla on määrättömästi aikaa alkaa parsimaan itteäni kasaan. En toivu tai tule paremmaksi sillä että yritän kiireellä deadlineen mennessä saada itseni työkuntoon.
Se ei vaan mee niin..  Miten mä voin rentoutua ku mulla on koko ajan huoli tulevasta? 
Koko ajan pitää jännittää sitä että mitä jos mulle ei myönnetä sitä ja ei myönnetä tätä. Onko mun pakko olla saikun loppuun mennessä kunnossa? Miksi lääkäri ei kirjoita lisää sairauslomaa? Jos joudun työttöyysrahalle takaisin, niin miten jaksan töissä ku en jaksa käydä edes kaupassa? Saan karenssin, millä mä hoidan laskut? 
Nämä ja muutama muu kysymys polttelee mielessä, polttelee niin vitusti.

Huolestuin jo, taas kerran kunnon paukuissa :DD 
Jos se kaksisuuntainen ilmenee, niin mietin että miten bipo ja paukut tulee keskenään juttuun.
Näin jo muutamat kauhukuvat silmissä että se vain pahentaa oireita, mutta, itseasiassa, ei.. 
Olisin kyllä psykoosinkin uhalla jatkanut itselääkintää luonnon antimilla, mäkikuismat ja muut.
Sitte oltaisiin osastolla ihan yön ylikin! :DD

No kuitenkin, tässä mun huolta hälventävä linkki :)
http://lohari.net/kannabis-voi-auttaa-kaksisuuntaiseen-mielialahairioon/