tunnustin sitte yhdelle tärkeimmistä kavereista taannoisen lääkesekoiluni..
Pelottaa millaisen reaktion saan, kun itsekkään hän ei ole ollut viimeiainkoina parhaimmassa kuosissa.
miten mä keräänkin aina nämä onnettomat mt potilaat ympärilleni?
ja vielä niin tärkeät?

(mä oon alkanut pehmenemään päästäni kun puhun tälläistä paskaa)

Valitin koululle opettajasta ja asia luvattiin viijä eteenpäin.. pelottaa vaan että minä oon entistä enemmän sen hampaissa.. noh, minä en oo ollu väärässä vaan se.. 

Kaloreita tälle päivää suunnilleen 1000, tunnin lenkki päälle niin kivasti syntyy vajetta.
Aluksi olo oli voimaton ja raskas, kai keho protestoi alhaisia kalorimääriä vastaan, nyt olo on loistava ja kevyt!

Tälle päivälle mahtui ihan oikeaa ruokaa, tenttien takia proteiinipatukka ja kahvia.
Oon koittanut pitää ihan järkeviä ruokajuttuja kasassa, vaikkaki alkhaisilla kalorimäärillä.
Päivä päivältä tekee vähemmän herkkuja mieli...
En edes ymmärrä miksi syön niitä, hetken mielijohteesta?
Niitä märehtiessä nimittäin tulee yökki, inhottava kuvotus kun sokeri kuohuu mahassa ja aiheuttaa järkyttävän pöhöttyneen olon.

Avokki vituttaa taas... se vaan viimepäivät on entistä intensiivisemmin tuijottanut tietokonettaan ja nyt on ilmeisesti puhekiletokin... ei kerkeä kuuntelemaan.
Mua yrittää väkisin iskeä naamakirjassa yksi ihan kohtalaisen näköinen pitkätukkainen hevimies...
Sanoin kyllä olevani varattu, eikä aikeita ole alkaa säätämään mitään.
Jännää että sitte kun on mies, niin tarjontaa tunkeutuu ihan ovista ja ikkunoista. EI ollut eka kuka olisi halunnut lähteä kahville.. sit ku haku olis päällä niin ei ketää... PERKELE!
No hyvä tietää että on edes sen verran ihmisen näköinen että kelpaisi miehille..
Teki mieli sanoa, kun tämä herra väitti tuntevansa mut jostaki, että tätä pärstää on hankala unohtaa.. Mutta en halua kuulostaa valittavalta ämmältä, enkä tiijä sopisko se sen huumorintajuun.. :D

Hankin uuden lemmikin,, eräänlaisen liskon, olin siitäkin huolissani että se stressaa itsensä hengiltä, kun ei suostunut syömään, väri katos jäsenistä ja olin ihan varma että se kuolee, vaikka vesiarvot ja muut olivat ok.
Nyt se sitte vihdoin suostui syömään edes vähäsen!
Väri palas takasi samantien ja oon niin onnellinen, en sitte onnistunt tappamaankaan sitä.
Matelijat on mulle vielä vähä outoa aluetta, mutta perusteet alkaa olla hallussa.
Oon ihan hurahtanut niihin, aiva ihania, ei metelöi, riko paikkoja, on hiljaisia ja kohtalaisen helppoja hoitaa. Ruokkiminen ei ole kallista ja ne voi huoletta jättää viikoksi yksin kun lähtee tai JOS lähtee reissuun... :3

Näyttö suoritettu kunnialla ja nyt saa toivottavasti pikkuisen hengittää.. 
Huomenna aamulla pitkälle lenkille ja sitte hoitaalle jutustelemaan.