Tappelin siinä avokin kanssa alkuviikosta, oli väsy, en ollut nukkunut ja töissä tuli tehtyä virheitä ihan vitusti.
Pillahdin kolmesti esimiehelle tiistaina itkuun että mie oon ihan lopussa, en jaksa, tarvin apua työpaikalle.
Hän vaan kohautteli harteitaan ja voivotteli että ei voi mittää, yritä jaksella.
No, sitte se tapahtu, ekaa kertaa elämässäni, jonkinlainen paniikkikohtaus.
Onneksi tajusin soittaa psyk polille ja sanoin että onko teillä numeroa minne voi soittaa ku nuppi korkkaa kiinni?
lääkäri soitti mulle takas pian ja ulvoin puhelimeen, hysteerisesti kerroin, pelkäsin ja sanoin että nyt leikkaa nuppi kii, en jaksa, en jaksa..! pelkääN!
No lääkäri rauhoitteli mua sitte 30min että uskalsi laskea mut ajamaan taas autolla.
Pääsin ihme kyllä samana päivänä lääkärin ajalle ja siellä oli oikein kaks ihmistä arvioimassa mua ja mun terapiatarvetta, ihan ku se ei olisi ollu jo selvää??!
No terapiaan vissiin päästään, sain 2 viikkoa saikkua diagnoosin "F33.2 Toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita" ja sitte on pelko perseessä että saan taas tämän takia potkut.
No, kysyin sit esimieheltä ku vein avaimia ja saikkulappua että saanko mä tulla kuitenki takas töihin, nii se sano että "etköhän sä saa".
No, kattotaan ku tää kaks viikkoa on kulunu että miten ääni on muuttunut kellossa.
Esimies valitteli että tää on kamalan kiireistä, että ei oo oikein kettää tilalle sinua tuuraamaan jne..mie vaan kattoin ku vajaaälyinen sitä ja kohauttelin samalla tavalla olkia, olin aika vitun tukossa rauhoittavista joita oon nappaillut nyt aika ahkerasti tiistain jälkeen.
Kaveri joka väkisin tunkeutui tänne sano mulle että mulla seisoo silmät päässä vitun pahasti :D
ja että oon paljo rennomman oloinen, olin kuulemma syönyt pameilla itteni mukavaksi xD

Ihana olo ku ei ahdista, kertakaikkisen ihana.

Hoitaja arvioi muute siellä lääkärin käynnillä että mie olisin valmis kuulemma terapiaan.. NIINKÖ?!
Joskus vielä huudan sille ett älä nyt vittu itsestäänselvyyksiä jauha!
"Sä tiedostat ongelmas hyvin"
NIINKÖ?!
Vittu eipä sitä olla ku 13 vuotiaasta saakka analysoitu ja mietitty että mikä vittu mua vaivaa??!

SE vituttaa ihan vitusti etten saa kysymyksiini vastauksia, mutta sitten mulle kerrotaan ihan itsestäänselvyyksiä.
Ryhmäterapiaa, TAIDEryhmäterapiaa mulle ehdotettiin, sanoin että "JIPII! päästään maalaamaan sormiväreillä keltaista aurinkoa paperille?" lääkärin ilmekkään ei värähtänyt, no en oo oikein innoissani mistää ryhmistä, mutta kaippa sitäki voisi kokeilla, kaikki apu otetaan vastaan.
En tiijä miksi naurattaa siellä ihan hirveästi, onko se helpotusta vai mitä, ku lääkäri sanoo että sie olisit sopiva terapiaan, niin oli pitelemistä etten revenny nauramaan päin naamaa, tää on ihan uusi piirre ja aika vitun häiritsevä.!
Kait se selittyy vaan sillä että se on yksinkertaisesti helpotus että saisin vihdoinkin kerättyä nämä täydellisesti epäonnistuneen elämäni rauniot jonkinlaiseksi edes jotakin eheää muistuttavaksi kokonaisuudeksi.

SAap nähdä, kovin optimistinen vielä en ole, koska tämä kaatuu kuitenkin johonkin jossakin vaiheessa.

Akvaarioeläimet myin muuten pois. ENää ei sitte olekkaan ku noita karvaisia nelijalkaisia.
Jotenki haikea, mutta samalla helpottunut olo, noin mä suunnittelin sitä silloinki ku ajattelin että nyt tulloo lähtö parempaan paikkaan, vai onko tää vaan tiedostamatonta valmistautumista siihen`?

Avokille kerroin että paniikkikohtaus tuli, mutta en oo vielä uskaltanut sanoa saikusta.
AIna, vittu aina, joka kerta käy näin!
Koulussa, töissä.. yritänkö mä olla liian urhea liian pienillä voimavaroilla vai mitä vittua?!
Vissiin vaan yritän liikaa, vaikka en oo nähtävästi edes täysin työkykyinen.
Pitää vaan ottaa kait härkää sarvista, nyt ku sain sovun aikaan avokin kanssa, niin sanoa että nyt käytiin näin ja yrittää saada sen taas jälleen kerran ymmärtämään tätä vittumaista sairautta.
Masennus, se väärinymmärretty, sen maine teinien pilaama, viheliäinen sairaus joka on sisällä, mutta ei välttämättä näy ulospäin, se väärinymmärretty, tai kokonaan ymärtämättä jätetty, tiukassa istuva sairaus. Se kuka ei irrota otteestaan kovin helposti ja vetää kerta toisensa jäkeen vaan syvemmälle synkkiin syövereihinsä.
Se mitä pitäisi kaikista eniten ymmärtää, mutta siitä huolimatta harva siihen pystyy.
Ne vittumaiset ja kuluneet "ota itteäs niskasta kii!!" "lähde lenkille!" jnejne... vittu, luuleeko ne että mä makaisin sohvalla pimeässä jos asiat olis noin helppoja??!
Miksi ihmiset ei tajua?!
Miksi?