Olo on taas ihan hirmuisen levoton, sain kyllä yksi ilta jopa sukan neulottua loppuun, mutta pää tursuilee ideoita ja ihan ärsyttää kun ei aika riitä kaikkeen, eikä rahakaan.. 
Olo on niin kertakaikkisen outo, on hirmuisesti energiaa tehä vaikka mitä, vaikka valloittaa maailma, toisaalta energiaa on taas niin hirmuisen vähän ja väsyttää koko ajan niin että ei saa siksikään mitään aikaan.
Olo on paska ja yököttävä.

En oo toki syöny parina päivänä ku myöhään illalla, kahvin voimalla menee yllättävän pitkälle!
Ei enää edes tee mieli mättää koko ajan suustaan jotakin alas eikä ole edes nälkä.!
Se mitä lihoin, se on nyt lähtenyt viikon aikana!
Oon onnistunut jättämään kokonaan herkut pois!
Yks päivä maistoin palan suklaata, se ei maistunut millekkää ja mietin, miksi syödä tälläisestä pahvinmakuisesta
aineesta itselleen turhia lisäkaloreita?!
Luin jotaki iltalehden juttua, "Näin karsit 100 kaloria pois päivässä"
Siinä käskettiin välttämään munia jne... eli oikeastaan kaikkea sitä mitä en nykyäänkään syö.
Minua ilahduttaa ajatus että syön jo nytkin pikkuisen vähemmän kuin mitä suomalaisten määräysten mukaan pitäisi.. 

Nyt alkanu kurssi koulussa on aivan vitun perseestä.
Ei vaan millää keskittyminen ja into riittäisi, kaikkea pitäisi kotoa löytyä, mitä mulla ei oo eikä oo varaa hankkia!
Mainiota kun vaaditaan vittu melkein kaikki videokameroista lähtien, miten mulla sellaisia voisi olla ja miksi mä hankkisin sellaisia jos mä en missää vaiheessa enää tuu tarvittemaan sellaisia?!

Ihan ihme pelleilyä.

No en ollu tänään koulussa ku en jaksanut nousta, mä kävin sit vaan tatuoijalla ja innolla odotan seuraavan tatuoijan tapaamista mikä voi olla jo nyt tällä viikolla!
Mun pitää vaan hankkia jotkut superpitkät muovikäsineet akvaarioiden puhdistukseen.
Ei olisi eka kerta kun ihminen saa akvaariovedestä haavaan tartunnan, kalatiberkuloosi jota on kaikissa kaloissa, mutta joka puhkeaa vaan harvalle ja niille joilla on alentunut vastustuskyky.
Verenmyrkytyskään ei ole mikään ihme... Ei viittisi riskeerata kuitenkaan tuollaisten "pikkujuttujen" takia.. :D

Pipa kävi, meillä oli sillo ruoka ja ajattelin että se alkaa vinkumaan ruokaa.. 
no avokki huusi mua keittiöön ja Pipa lähti perässÄ!!!!
Mie vaan kauoin ruokaa lautaselle ja puhuin avokille jotaki, sit Pipa keksi alkaa häätää meidän koiraa pois kerjäämästä?!?!?!?!
No kun se oli sitä aikansa muka komentanut niin päätti meidän normaalisti niin kiltti koira murista ja näykätä Pipaa, mitäs ei tajunnut ku koira kauhuissaan juoksi mun jalkojen taa piiloon.. 
ihan oma syynsä! No sitte Pipa tajus että ruokaa ei meiltä tuu, se painui olohuoneeseen ja mie vaan läpätin niitä näitä ja mässäsin ruokaa naamariin.. Avokki haki vielä lisääki ja mie huikkasin että jätä mullekki!
Näin miten kuola valui Pipan suusta, mut sen nälkä ja syömättömyys ei oo mun ongelma.
Avokille vielä sanoinki että on tullut meidän koirasta melko ärhäkkä, mut sanoin että saa ollakki. Kun toista ahdistellaan ja siitä näkee että selvästi pelkää, nii ihan oikein jos koira puree!
Mie en rankaise siitä jos joku on niin idiootti että painostamalla painostaa koiraa, eikä muka näe sitä että se pelkää henkensä edestä ja hakee omistajaltaan turvaa, sitte ku tää idiootti Pipa tulee vielä hätistelemään koiraa minun luotani! Niin tottakai koira puree/näykkää.. Niin piti mennÄ!

Me syötiin avokin kanssa ja pian Pipa siitä sitte lähtikin.. 
Oli koko ajan sellainen olo että teki mieli selitellä kamalasti jotaki, mutta ei mun tarvi selitellä mittää kellekkää omassa kotonani ja mä syön justiin sillo ku haluan, eikä kuulu mun koulussa käyvänä pienituloisena ruokkia sellaista ihmistä kenellä on kuukausitulot 2000e paikkeilla.
Aina se vinkuu että ei oo rahaa, ihmettelen sen elämäntyyliä todellakin! Miten sellainen kuka loisii siskollaan voi elää niin leveästi ja tuhlaavasti että ei muka jää ku tupakkiin rahaa?!!